Edustajisto: Oikein suunnitellut koulutilat ovat osa oppilaiden tukea

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi perjantaina 4.11. raporttinsa lapsen tuen, oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä inkluusion kehittämisestä. Raportti koskee niin varhaiskasvatusta ja esiopetusta kuin perusopetustakin. Nuoret Kotkat pitää tärkeänä, että tämä Sanna Marinin hallitusohjelmaan kuulunut tarkastelu on nyt valmistunut. Näin se muodostaa luontevan pohjan seuraavan hallitusohjelman toimenpiteille. Nuoret Kotkat katsoo että raportti sisältää monia tärkeitä kehittämisehdotuksia, […]

Jatka lukemista


Luontoseikkailussa vauhdikkaita rasteja ja upeita maisemia

Osallistujat Nuorten Kotkien lipun takana Sorjan kesäsiirtolan pihassa.

Tämän vuoden päätapahtumaa Luontoseikkailu-KKT:ta vietettiin kuluneena viikonloppuna Sastamalassa. Avajaisia vietettiin Horkan majalla lähellä Ritajärven luonnonsuojelualuetta. Soppalounasta nautittaessa kuultiin Sastamalan kaupunginhallituksen 1. vpj:n, aluevaltuutettu Jenni Jokisen tervetulosanat Sastamalaan. Jokinen kertoi, että Sastamalassa nuoria halutaan osallistaa ja kuunnella, esimerkkinä tästä on aktiivinen nuorisovaltuustotoiminta. Hänen mielestään on tärkeä pitää Nuorten Kotkien arvoja jatkuvasti esille. Avajaisten jälkeen oli aika […]

Jatka lukemista


Toiminnan perusedellytykset ja Ukraina puheenaiheena kevätedustajistossa

Nuorten Kotkien puheenjohtajiston jäsenet luovuttamassa kukkia Merja Korhoselle

Nuorten Kotkien edustajiston kevätkokous pidettiin lauantaina 2.4. Allianssi-talolla Helsingissä. Suurin osa edustajista oli paikan päällä, mutta huomattava joukko edusti vielä tietoliikenneyhteyksienkin kautta. Heti aluksi edustajisto pääsi poikkeuksellisesti valitsemaan itselleen uutta varapuheenjohtajaa Vesa Hakamäen jätettyä tehtävänsä kesken toimikauden. Loppukaudeksi hänen tilalleen valittiin yksimielisesti Varsinais-Suomen piirin ehdokkaana Merja Korhonen, joka on monille kotkatoimijoille tuttu lukuisista leireistä ja […]

Jatka lukemista


Edustajisto: Hyökkäys Ukrainaan on hyökkäys lapsen oikeuksia vastaan

Nuorisoedustajat pitävät puhetta edustajiston kokouksessa

YK:n Lapsen oikeuksien yleissopimuksen mukaan lapsella on oikeus muun muassa elämään, turvalliseen kasvuun ja koulutukseen. Sota on rikkomus näitä oikeuksia vastaan. Nuoret Kotkat tuomitsee Venäjän helmikuussa aloittaman hyökkäyksen Ukrainassa ja siihen liittyneet, törkeät iskut muun muassa kouluja, lapsiperheiden koteja ja sairaaloita vastaan. Sota Ukrainassa on tuonut entistä vahvemmin esiin sen, kuinka tärkeitä ovat demokratia ja […]

Jatka lukemista


Vuoden Lapsitekopalkinto Konstaapeli Danielille

Daniel Kalejaiye kiittää palkinnosta, Marko Piirainen kuuntelee

Itä-Suomen poliisilaitoksen Daniel Kalejaiye on Konstaapeli Daniel -nimellä tunnettu vaikuttaja lasten ja nuorten suosimilla sosiaalisen median alustoilla. Nuorten Kotkien Lapsitekopalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena lapsen hyväksi tehdystä työstä. Nettipoliisina Daniel Kalejaiye lisää poliisin läsnäoloa ja saavutettavuutta sosiaalisessa mediassa. Nettipoliisi on osa lähipoliisitoimintaa, jossa tavoitteena on luottamuksen luominen ja ylläpitäminen poliisin ja kansalaisten välillä. Danielin sosiaalisen median […]

Jatka lukemista


Neljä neuvoa: näin keskustelet sodasta lasten kanssa

1. Ole mukana sotaa koskevissa keskusteluissa, älä jätä lapsia keskustelemaan sodasta yksin Jos lapset aloittavat keskustelun sodasta, mene aikuisena mukaan keskusteluun. Sinun tehtäväsi on antaa lastenkertoa huoliaan, mutta myös pitää huoli siitä, että keskustelu pysyy ikätasolle sopivana, eivätkä huhut ja väärä tietoleviä lasten keskuudessa. Tärkein tehtäväsi on kuitenkin pitää huolta lasten turvallisuuden tunteesta. 2. Luo […]

Jatka lukemista


Nuoret Kotkat esittelee lapsen oikeuksien sopimusta Facebookissaan

Nuoret Kotkat esittelee YK:n lapsen oikeuksien sopimusta Facebook-sivullaan Lapsen oikeuksien lauantai -julkaisuilla 12.3. alkaen. Selkeillä teksti- ja kuvajulkaisuilla haluamme tuoda sopimuksen sisältöä tutuksi mahdollisimman monelle. Lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia lapsia eli alle 18-vuotiaita. Sopimuksen yleisperiaatteita ovat syrjimättömyys, lapsen edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehittymiseen ja lapsen näkemyksen kunnioittaminen. ”Lapsen oikeuksien sopimus on myös pohja […]

Jatka lukemista


Hyvinvointialueilla päätetään pian lasten asioista

Vuonna 2022 toimintansa aloittavat Suomessa uudet hyvinvointialueet. Vuoden 2023 alussa hyvinvointialueiden vastuulle siirtyy kunnilta suuri joukko palveluita jotka ovat tärkeitä lasten hyvinvoinnille: esimerkiksi lasten terveydenhoito kokonaisuudessaan, lapsiperheiden tukipalvelut ja lastensuojelu. Tammikuun aluevaaleissa valitaan ensimmäisen kerran jäsenet hyvinvointialueiden valtuustoihin. Uudet valtuustot saavat vastuulleen erittäin tärkeän tehtävän: he luovat ne sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden tuottamisen käytännöt ja […]

Jatka lukemista


Liittohallituksen kuulumisia 6.11.: Suomen malli puhutti

6.11. oli paitsi pyhäinpäivä ja ruotsalaisuuden päivä, myös Nuorten Kotkien 78-vuotissyntymäpäivä. Myös liittohallitus kokoontui. Kokousta hallitsivat tällä kertaa lapsipoliittiseen vaikuttamiseen liittyvät asiat. Liittohallituksen jäseniä puhutti ennen kaikkea ns. harrastamisen Suomen mallin toteuttaminen ja tulevaisuus. Maksuttoman ja mieluisan harrastamisen tuominen kouluihin kaikkien ulottuville on ollut yksi Rinteen-Marinin hallitusohjelman keskeisiä tavoitteita, ja sellaiseksi sitä oli ajamassa myös […]

Jatka lukemista


Edustajisto: Lasten etu edellä hyvinvointialueiden päätöksenteossa

Sote-uudistuksen toteutuessa useat lasten ja perheiden hyvinvointiin liittyvät palvelut siirtyvät uusien hyvinvointialueiden vastuulle. Näin tapahtuu muun muassa neuvoloille ja muulle lasten terveydenhuollolle sekä lastensuojelulle ja perheiden sosiaalipalveluille. Samaan aikaan kuntien vastuulle jää monia palveluita kuten varhaiskasvatus, opetus ja nuorisotyö. Nuoret Kotkat on huolissaan siitä, että mikäli muutoksen käytännön toteutusta ei jollakin alueella toteuteta lasten kokonaisedun […]

Jatka lukemista