Nuorten Kotkien puheenjohtajiston jäsenet luovuttamassa kukkia Merja Korhoselle

Toiminnan perusedellytykset ja Ukraina puheenaiheena kevätedustajistossa

Nuorten Kotkien edustajiston kevätkokous pidettiin lauantaina 2.4. Allianssi-talolla Helsingissä. Suurin osa edustajista oli paikan päällä, mutta huomattava joukko edusti vielä tietoliikenneyhteyksienkin kautta.

Heti aluksi edustajisto pääsi poikkeuksellisesti valitsemaan itselleen uutta varapuheenjohtajaa Vesa Hakamäen jätettyä tehtävänsä kesken toimikauden. Loppukaudeksi hänen tilalleen valittiin yksimielisesti Varsinais-Suomen piirin ehdokkaana Merja Korhonen, joka on monille kotkatoimijoille tuttu lukuisista leireistä ja tapahtumista.

Viime syksynä tehtävänsä aloittaneet nuorisoedustajat toivat omassa puheenvuorossaan esiin joukon toimintaan liittyviä kehittämisehdotuksia, joihin kuuluivat muun muassa koulutusten ja leirien kesto sekä kotkatilojen esteettömyyskysymykset. Parin viikon takaisen vertsukoulutuksen ohjelmaa ja ylipäänsä kotkatoiminnan ilmapiiriä kiitettiin.

Edustajiston kevätkokousten pääaiheena on jo säännöissäkin määrätty kehityskeskustelu Nuorten Kotkien toiminnasta. Tällä kertaa huomiota saivat ennen kaikkea suomalaisen kansalaisjärjestötoiminnan perusedellytykset – raha ja tekijät: vapaaehtoisuuden kehityskuluista alusti toiminnanjohtaja Antti Hytti, järjestörahoituksen näkymistä puolestaan liittohallituksen varapuheenjohtaja Miikka Lönnqvist.

Edustajisto vahvisti vuoden 2021 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä päätti kotkapiirien keskusliitolle maksamista jäsenmaksuista vuosina 2023 ja 2024. Viimeksimainitussa asiassa liittohallituksen esitys hyväksyttiin pienellä viime hetken viilauksella, joka koski isohkon muutoksen omassa jäsenistössään kokenutta Pohjois-Karjalan piiriä.

Valitettavan ajankohtaisena asiana kokous keskusteli Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Tärkeää keskustelua käytiin muun muassa siitä, miten aikuisen rooli lasten turvallisuuden rakentajana tulisi toteutua käytännössä sotauutisten keskellä. Aihetta käsitteli myös kokouksen julkilausuma.

Kokous päättyi Jasmin Trogenin tukevaan tietopakettiin maailman-kattojärjestö IFM-SEI:n ajankohtaisista asioista sekä Pirkanmaan piirin tervetulotoivotukseen Nuorten Kotkien Luontoseikkailulle Sastamalaan toukokuussa.

Jaa sosiaalisessa mediassa: