Nuoret Kotkat on kansainvälinen järjestö ja kuuluu maailmanlaajuiseen työväenliikkeen varhaisnuorisojärjestöjen perheeseen. Meidän kauttamme voit osallistua kansainväliselle leirille kotimaassa tai ulkomailla, järjestövaihtoon ja kansainvälisiin koulutuksiin sekä kansainvälisten yhteistyöelimien päätöksentekoon. Saat myös tietoa tavoitteidemme etenemisestä maailmanlaajuisesti sekä lapsijärjestöjen toiminnasta Suomen ulkopuolella.

Kansainväliset leirit
Sekä Nuoret Kotkat, että kansainväliset sisarjärjestömme järjestävät kansainvälisiä leirejä, joille kokoonnutaan leiristä riippuen Pohjoismaiden, Euroopan tai jopa koko maailman alueelta. Suomessa kansainvälinen leiri järjestetään noin viiden vuoden välein. Ulkomailla järjestettäville leireille osallistutaan Nuorten Kotkien omana ryhmänä.
Vaihdot ja koulutukset
Järjestämme lyhytkestoisia seminaareja, koulutuksia, nuorisovaihtoja ja ohjaajien vaihtoja yhdessä kumppanuusjärjestöjemme kanssa. Lisäksi olemme järjestäneet pitkäkestoisia ESC vapaaehtoisvaihtoja, joissa nuori lähtee pidemmäksi aikaa vapaaehtoiseksi toiseen maahan, tai nuori tulee ulkomailta vapaaehtoiseksi Suomeen.


Kansainväliset uutiset löydät täältä
Tulevat kansainväliset tapahtumat löydät täältä
Kansainvälisiin kumppaneihimme voit tutustua täällä