Liittohallituksen kuulumisia 6.3. – työryhmät asetettu

Liittohallitus piti etäkokouksensa lauantaina 6.3. mittavan asialistan äärellä. Käsittelyssä olivat muun muassa vuoden 2020 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä edustajiston 27.3. pidettävälle kevätkokoukselle esitettävät asiat. Edustajisto käsittelee uutena asiakirjana Nuorten Kotkien turvallisuusohjetta, joka tarkentaa ja päivittää käytäntöjä mm. tapahtumien turvallisuussuunnittelun ja ongelmatilanteisiin puuttumisen osalta. Edustajistolle päätettiin esittää myös liiton sääntöjen muuttamista sekä vaihtoehtoisten mallisääntöjen tuomista tarjolle […]

Jatka lukemista


Koulutustyöryhmä ja Kansainvälisyystyöryhmä kokoontuivat viime viikolla

Koulutustyöryhmä kokoontui 4.2. Koulutustyöryhmä päätti siirtää Vertsukoulutuksen ja nuorisokongressin koronavirustilanteen vuoksi pidettäväksi 21.-23. toukokuuta. Lisäksi koulutukselle sovittiin toinen vara-aika elokuulle (6.-8.8.) siltä varalta, ettei koulutusta olisi mahdollista järjestää toukokuussa. Edustajiston nuorisoedustajien Q&A Instagramissa siirtyy myös myöhemmäksi keväälle. Pyritään kuitenkin järjestämään ennen sitä vertsulive instagramissa. Lisäksi koulutustyöryhmässä keskusteltiin liiton järjestämän YouTube -koulutuksen ajankohdasta, mahdollisuudesta syksystä alkaen […]

Jatka lukemista


Nuorisotyön budjetti ja Kotkaviesti puhuttivat edustajistoa

Edustajiston kokous käynnissä Paasitornissa, valkokankaalla etäosallistujien nimikirjaimia

Nuorten Kotkien Keskusliiton edustajiston kevätkokous siirtyi koronakeväältä pidettäväksi 29. elokuuta. Nytkin poikkeuksellinen aika näkyi kokouksessa: paikalle Helsingin Paasitorniin saapui alle kymmenen henkeä, ja loput edustajat olivat läsnä verkon kautta. Näinkin asiat saatiin kuitenkin käsiteltyä ja keskusteltua, ja tekniikka toimi. Muutama viikko ennen kokousta valtiovarainministeriö oli julkaissut oman ehdotuksensa vuoden 2021 talousarvioksi. Niin Nuorissa Kotkissa kuin […]

Jatka lukemista


Koulutustyöryhmän kuulumisia toukokuulta

Kevään viimeisessä kokouksessa 27.5. Koulutustyöryhmä suunnitteli elokuulle siirtynyttä Anna mä kerron! -vertsukoulutusta, sekä syyskuun lopun Nuorisokongressia ja ohjaajakoulutusta. Lisäksi kokouksessa keskusteltiin vuoden 2021 koulutussisällöistä. Suunnitelmissa on muun muassa vertsuille leikkien ohjaamiseen keskittyvä koulutus ja vertsuille ja ohjaajille turvallisuus- sekä luonto- ja elämystoiminnan koulutusta. Lisäksi huhtikuulta peruttu lasten vaikuttamistapahtuma yhdessä SDP:n kanssa siirtyy tammikuulle 2021. Jaa […]

Jatka lukemista


Liittohallituksen päätöksiä 7.-8.3. ja 18.-20.3.

Liittohallitus kokoontumassa Ympyrätalon kokoustiloissa

7.-8.3. Liittohallitus keskusteli Nuorten Kotkien uudesta työehtosopimuksesta ja antoi neuvottelijoille valtuudet allekirjoittaa sen, kunhan viimeiset pienet tulkintaerot työntekijäosapuolen kanssa on selvitetty (liittohallituksen kokouksen jälkeen näin onkin jo ehtinyt tapahtua). Sopimuksen tultua allekirjoitetuksi sen sisällöstä tiedotetaan piirityönantajia ja kotkatyöntekijöitä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Nuorille Kotkille kokonaisuudessaan valtionapua vuodelle 2020 628 000 € (vuoteen 2019 nähden […]

Jatka lukemista