Nuorten Kotkien Keskusliiton vaikuttamistavoitteet on päivitetty ja hyväksytty liittohallituksessa. Tavoitteissa linjataan isoista kokonaisuuksista, kuten lasten oikeuksista, varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta sekä lasten ja nuorten palveluista.
Vaikuttamistavoitteita muotoiltaessa nuoret olivat aktiivisesti mukana. Maaliskuun vertaisohjaajakoulutuksen työpajassa osallistujat pääsivät nostamaan esille ja ideoimaan näkemyksiään siitä, mihin Kotkien tulisi vaikuttaa.
Nuoret nostivat merkittävänä kokonaisuutena esille henkisen hyvinvoinnin ja mielenterveyden tukemisen. Kaikessa kouluopetuksessa pitäisi huomioida henkiseen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, kuten mielenterveys ja mielenterveystaitojen vahvistaminen, rasismin ja syrjinnän torjuminen, syömishäiriöiden ehkäisy sekä lasten välisten suhteiden vahvistaminen ja kiusaamisen ja väkivallan ehkäisy. Oppilaiden tukeen vaaditaan riittäviä resursseja. Lapsille ja nuorille on tehtävä mielenterveyspalvelujen saaminen kynnyksettömäksi tuomalla mielenterveyden palveluita ja opastusta esimerkiksi oppilaitoksiin.
Nuoret kokivat tärkeäksi Lapsen oikeuksien puolustamisen ja sen, että oikeudet huomioidaan kaikessa lapsia koskevassa päätöksenteossa. Lapsen oikeuksien sopimuksen puolustaminen ja esillä pitäminen on ollut pitkään Nuorten Kotkien vaikuttamisviestinnän ytimessä. Tällä hetkellä käynnissä olevalla ’’Lapsen oikeuksien lauantai’’-julkaisukampanjalla sopimuksen sisältöä tuodaan tutuksi artikla kerrallaan Nuorten Kotkien Facebook-sivulla.
Uusien tavoitteiden lisäksi aiempi tavoite kaksivuotisesta esiopetuksesta poistettiin. Nuorten mielestä on tärkeämpää panostaa lisävuosi varhaiskasvatukseen kuin siirtää lapsia vuotta aikaisemmin kohti koulumaailmaa. Lasten oikeus olla lapsia koettiin merkittäväksi tätä poistopäätöstä tehtäessä.
Nuorten Kotkien vaikuttamistavoitteet kokonaisuudessaan.