Askartelutyö isolla paperilla, johon kuvattuna muun muassa kädestä toisiaan pitävät hahmot, kuva lapsista erilaisissa harrastuksissa, perhe pöydän ympärillä, kauppa, talo, aurinko ja puita. Työhön kirjoitetuissa teksteissä muun muassa: erilaisuus on rikkaus, erilaisuus ja sydämiä, kieltomerkki ennakkoluuloille.

Erilaisuuden kunnioitusta ja huolenpitoa luonnosta – Nuorten Kotkien viestit hallitusohjelmaan

Eduskuntavaalit, puheenaiheet vaalikeskustelun aikana, sekä se, mitä tulevaan hallitusohjelmaan kirjoitetaan – kaikilla näillä on lasten kannalta suuri merkitys. Lapsijärjestönä Nuoret Kotkat julkistaa siksi viestinsä tulevaa hallituskautta varten.

Järjestön lasten ja nuorten kuvaama unelmien yhteiskunta koostuu muun muassa erilaisuuden kunnioittamisesta ja toisten ihmisten ystävällisestä kohtelusta sekä luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön suojelusta. Unelmien yhteiskunnassa sijansa saavat myös sukupuolten välinen yhdenvertaisuus sekä koti ja perhe.

Nuorten Kotkien tavoitteissa on kaksi osaa. Lasten ja nuorten tavoitteet ovat peräisin työpajatyöskentelystä Nuorten Kotkien avoimessa Anna mä kerron! -tapahtumassa helmikuussa. Unelmien yhteiskunnan kuvauksen lisäksi tapahtumaan osallistuneet lapset ja nuoret pohtivat myös mitä unelmien tekeminen todeksi vaatii ja millaista vuoropuhelua he itse haluaisivat päättäjien kanssa käydä.

Näiden viestien lisäksi Nuorten Kotkien liittohallitus on päättänyt omalta osaltaan järjestön vaali- ja hallitusohjelmateeseistä. Edellä mainittujen teemojen lisäksi ne käsittelevät muun muassa lapsen oikeuksien toteutumista, kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa, lapsiperheiden toimeentuloa, lasten turvallisuutta sekä tietenkin koulun ja varhaiskasvatuksen kehittämistarpeita.

Nuorten Kotkien viesteihin voit kokonaisuudessaan tutustua ja ladata tiedoston täällä: Nuorten Kotkien viesti vaalikeskusteluun ja hallitusohjelmaan 2023.

Jaa sosiaalisessa mediassa: