“Lastenpuolustusselonteko” on tärkeä saavutus

Lapsijärjestö on tyytyväinen puolueiden yksimielisesti hyväksymään kansalliseen lapsistrategiaan ja kannustaa päättäjiä ottamaan sen toimeenpanon vakavasti.

Tänään 23.2. julkistettiin ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Strategia syntyi parlamentaarisessa valmistelussa yli hallitus-oppositiorajan. Lapsijärjestö Nuoret Kotkat pitää tätä tärkeänä saavutuksena.

– Minusta on kaunista ja kertoo hyvää Suomesta, että juuri lapsipolitiikka nostettiin nyt vaikkapa maanpuolustuksen rinnalle sellaiseksi asiaksi, josta nähtiin tavoittelemisen arvoiseksi etsiä kaikkien puolueiden yhteistä näkemystä, kiittää Nuorten Kotkien Keskusliiton toiminnanjohtaja Antti Hytti. – Ja mikä parasta, tuo yhteinen näkemys myös löydettiin. Meillä on nyt oma suomalainen “lastenpuolustusselonteko”, Hytti naurahtaa.

Hytti on tyytyväinen, että konsensustyöskentelystä huolimatta strategiaan on uskallettu nostaa rohkeitakin tavoitteita, kuten suunta kohti maksutonta varhaiskasvatusta. 

Nuoret Kotkat on ollut yksi niitä kansalaisyhteiskunnan toimijoita, jotka ovat pitäneet esillä kansallisten lapsistrategian tarvetta jo useiden vuosien ajan. Järjestö katsoo, että nyt julkaistun strategian vahvuus on sen johdonmukaisuudessa. – Strategia rakentaa vahvalle lapsen oikeuksien perustalle ja osoittaa ne painopisteet ja kipukohdatkin, joissa meillä Suomessa on vielä tehtävää lapsen oikeuksien toteuttamiseksi, sanoo Hytti ja mainitsee esimerkkeinä haavoittuvassa asemassa olevien lasten oikeuksien puolustamisen ja tarpeen tehdä enemmän lasten suojelemiseksi väkivallalta myös digimaailmassa.

Lapsistrategian eläminen todeksi vaatii nyt päättäjien tekoja, lapsijärjestö muistuttaa. – Lapsistrategia tuo nyt selkeästi esiin päättäjille ne asiat, joissa päätöksiä eniten tarvitaan, sanoo Hytti. – Päättäjien tehtävä on nyt tarttua toimeen. Myös kuntavaalien alla lapsi- ja perheasioista välittävien kansalaisten kannattaa kysyä ehdokkailta, miten he haluavat lapsistrategiaa lähteä omassa kunnassa toteuttamaan.

Jaa sosiaalisessa mediassa: