“Lastenpuolustusselonteko” on tärkeä saavutus

Lapsijärjestö on tyytyväinen puolueiden yksimielisesti hyväksymään kansalliseen lapsistrategiaan ja kannustaa päättäjiä ottamaan sen toimeenpanon vakavasti. Tänään 23.2. julkistettiin ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Strategia syntyi parlamentaarisessa valmistelussa yli hallitus-oppositiorajan. Lapsijärjestö Nuoret Kotkat pitää tätä tärkeänä saavutuksena. – Minusta on kaunista ja kertoo hyvää Suomesta, että juuri lapsipolitiikka nostettiin nyt vaikkapa maanpuolustuksen rinnalle sellaiseksi asiaksi, josta nähtiin tavoittelemisen arvoiseksi etsiä […]

Jatka lukemista


Lasten oikeus osallistua vaatii aikuisten tekoja

Malli Roger Hartin osallisuuden portaista leirimaisemassa

Lasten oikeus tulla kuulluksi ja osallistua silloin, kun heitä koskevista asioista päätetään, on yksi YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisistä määräyksistä. Lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten osaaminen, lapsivaikutusten arvioinnin kehittäminen ja kattavien kansallisten linjausten puute ovat ne haasteet, joiden kanssa on Suomessa vielä tehtävä töitä tämän oikeuden toteutumiseksi.

Jatka lukemista