Seison kalliolla meren yläpuolella ja katselen auringonlaskua jonka vertaista harvoin näkee. Rannoilta kuuluvat merilintujen jutustelut sekoittuvat kauempaa lasten ja nuorten iloisiin ääniin – diskonkävijöitä on matkalla teltoilleen, ja jotkut hiukan vanhemmat istuskelevat rantakallioilla kesäyöstä nauttien. Tätä kaikkea oli Osallisuuden saari: luonnonkauneutta, yhdessä tekemistä, lasten iloa, myös aikuisen ylpeyttä siitä että on voinut olla kenties rakentamassa jotakin merkityksellistä.
Osallisuuden saari, Nuorten Kotkien 75-vuotisjuhlaleiri, järjestettiin 25.7.-1.8. Hangossa, Bengtsårin saarella. Leiriläisiä oli yli kuusisataa, kahdeksasta eri Euroopan maasta. Se oli koko Kotkaliikkeen iso ponnistus, jota kohti merkittävä osa liiton ja toisen päävastuullisen, Helsingin piirin, toiminnasta tähtäsi jo parin vuoden ajan. Itse hyppäsin tähän junaan vasta kesäkuun alussa, minkä lisäksi edellinen oma leiriosallistumiseni tapahtui peräti 16 vuotta sitten. Siten minusta tuntui ajoittain Osallisuuden saarella samalta kuin turistina, joka innostuneena seuraa kaikkea mahdollista uudessa matkakohteessa. Seuraavassa koetan tiivistää muutamia näistä havainnoista ja tunnelmista.
Saari
”Benkku” ei ole mikään kallioluoto vaan useamman kilometrin pituinen pienoismaailma metsineen, rantoineen, kosteikkoineen ja kallioineen. Niinpä useampi sata leiriläistä telttoineen aivan kuin hävisi maisemaan – ilmestyäkseen jälleen esiin yhteisten aktiviteettien alkaessa. Moni-ilmeinen saaristoluonto oli siten kaikkien ihailtavana ja nautittavana. Useimmat leiriläiset pääsivät ainakin vilaukselta näkemään valkohäntäpeuran tai useampiakin, ja linnustokin herätti kiinnostusta.
Yksi Benkun linnuista, meriharakka, on myös tunnuksena koko leirisaarelle, joka sekin viettää nyt juhlavuottaan. Helsingin kaupungin nuorisopalveluiden henkilökunnan työ saarella olikin näyte 70 vuoden aikana kertyneestä osaamisesta ja motivaatiosta tehdä töitä lasten ja nuorten hyväksi. Ilman kaupungin henkilöstön panosta ja joustavuutta ei Osallisuuden saari olisi voinut onnistua.
Kuva: Laura Kuuluvainen
Osalliset lapset
Liian usein lapsi päätyy vain aikuisten järjestämän toiminnan kohteeksi, vaikka lapsella on oikeus tulla kuulluksi kaikissa häntä koskevissa asioissa. Nuorten Kotkien yhtenä perustehtävänä on toimia lasten etujärjestönä. Siksi olikin luontevaa, että juuri osallisuus oli valittu juhlaleirin pääteemaksi. Osallisuutta ja sen olemusta käsiteltiin laajasti osana ohjelmaa mm. erilaisissa työpajoissa, jotka toteutettiin vuorollaan jokaiselle saaren neljälle leirikylälle. Itseeni teki vaikutuksen leirin keskeisellä ohjelma-alueella miltei toteemin tapaan kohonnut monimetrinen malli Roger Hartin osallisuuden portaista.
Mutta osallisuus ei saanut rajoittua vain siitä puhumiseen. Yritimme rakentaa sellaisen leirin, jossa osallisuus toteutuu leirin omissakin rakenteissa – aamupiirien, palautteenantomahdollisuuksien, leiriparlamentin ja temaattisten työpajojen kautta. Leiriläisten arvioitavaksi jää miten tässä onnistuimme – mutta itseäni kiinnosti huomata, että useat leirillä vierailleet Kotkaliikkeen ulkopuoliset antoivat yllättyneitä kehuja juuri tästä osasta ohjelmaa, joten ehkä onnistuimme olemaan jonkinlaisia tienraivaajia tässä asiassa.
Osallisuuteen rohkaisevia hetkiä olivat monille leiriläisille myös arvovieraidemme käynnit: leirin suojelija, presidentti Tarja Halonen vieraili saarella 28.8., SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Rinne oli puolestaan pistäytynyt edellisenä päivänä. Halonen päätti osuvasti keskustelunsa leiriläisten kanssa kannustamalla lapsia tekemään maailmasta sellaisen, jossa he itse haluavat elää. Ja kutsuun vastasi ainakin leiriparlamentin puheenjohtaja, 14-vuotias itävaltalainen Lara Zeller, joka keskustellessamme muistutti minua siitä, että johtajan on osattava sekä kuunnella että – johtaa.
Kuva: Wilhelmiina Seppä
Osalliset tekijät
Henkilökohtaisesti Osallisuuden saaren vaikuttavin kokemus oli kohdata Nuorten Kotkien vapaaehtoisia ja ohjaajia eri puolilta Suomea sekä mahdollisuus tehdä yhdessä töitä heidän ja liikkeen työntekijöiden kanssa. En ole koskaan tavannut yhdellä kertaa niin paljon niin huikeaa omistautumista, asennetta ja innostusta tehdä töitä lasten kanssa ja leirin onnistumiseksi – valtavasta kokemuksesta ja osaamisesta puhumattakaan. Itselleni jäivät ehkäpä parhaiten mieleen leirikylien mitä ilmeisimmin valuraudasta rakennetut ruokavastaavat, joiden hymyä ja reippautta helle ja paahtavankuumat ruokakatokset eivät näyttäneet lainkaan hyydyttävän. Mutta upeaa työtä tekivät työleiriläiset tehtävästä riippumatta – leirikioskista yövartioon.
Kuva: Laura Kuuluvainen
Tekemistä
Bengtsårin ja koko maan kärvistellessä ennätyshelteessä on selvää, että saaren rannat olivat leirin aikana kovassa käytössä ja kaikenlaiset vesiharrasteet polkuveneistä kanootteihin suosittuja. Mutta olipa milloin vain liikkeellä leirin keskusalueella, aina näytti tapahtuvan vaikka mitä muutakin: norsupalloa, kuplafutista, hulahoopia, nukketeatteria… Hiukan syrjemmällä kehonhallintaa ja kylmäpäisyyttä koeteltiin korikiipeilyssä, ja vanhan navetan pihalla keppihevoset saivat tarvitsemaansa huolenpitoa ja pääsivät näyttämään taitojaan esteillä. Ulkoiluohjelma huipentui päätöspäivän jalkapalloturnaukseen, jossa tuomarit arvioivat maalien lisäksi pelin reiluutta.
Osaamistaan saattoi leirillä toki kehittää muillakin tavoin. Ulkoiluohjelman kanssa samaan aikaan keskusalueella olivat käynnissä työpajat ja keskustelut, joiden järjestelyissä Kotkien kansainvälinen kattojärjestö IFM-SEI näytti parasta kouluttajaosaamistaan. Saman järjestön Let’s talk about sex -hanke keskustelutti leiriläisiä mm. seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja omasta kehosta.
Kuva: Miikka Lönnqvist
Yhteisö
Koska minulla ei luonnollisestikaan ollut mahdollisuutta jutella likimainkaan kaikkien leiriläisten kanssa, yritin omalta osaltani arvioida leirin onnistumista katselemalla näkemieni lasten ja nuorten ilmeitä. Enimmäkseen näin hymyjä ja iloa. Myös useammat aikuiset kehuivat leirin henkeä – näyttääkin siltä, että leirimme tekijät ja leiriläisemme onnistuivat luomaan sen vaikeasti hahmottuvan hyvän ilmapiirin. Itse huomasin selkeästi sen, kuinka leirikylissä opittiin toimimaan yhdessä yli kansallisuus- ja kielirajojen. Hoidin kanoottien varausvihkoa, ja siinä missä vielä alkuviikosta minulle kerrottiin nimi ja delegaatio, oli loppuviikosta ilmoitus useimmiten ”se-ja-se vihreästä kylästä” -tyyppinen. Kun päätösjuhlassa kajahtivat Bengtsårin kallioista komeasti ensin Mighty Song of Peace ja vihdoin Kotkamarssi, tunsi leirituristikin jo viimeistään olevansa osa paitsi leiriyhteisöä, myös maailmanlaajuista yhteisöä.
