Nuoret Kotkat vaatii lastensuojeluun lisää resursseja

Nuoret Kotkat vaatii, että kunnat ja valtio priorisoivat ykkösasiakseen lapset, varsinkin ne lapset, joiden vanhemmat eivät pysty heistä huolehtimaan. Priorisointi on osoitettava lastensuojelutyön resurssien lisäämisellä. Ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön tarve on tunnistettava ja moniammatillista yhteistyötä valtion, muiden kuntien sekä kolmannen sektorin kanssa on kehitettävä. Kuntien tiukka talouspaine johtaa päätöksiin, joissa pyritään säästämään rahaa, mutta päätökset maksavat kohtuuttomasti asiakkaalle, eli lapselle. Lapsi- ja nuorisojärjestöjen työ osana ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä on tunnustettava. Vaikka järjestöt voivat tukea lasta merkittävästi kasvuntiellä, ei toiminnalla kuitenkaan korvata huostaanotettujen lasten tarvitsemaa ammattiapua tai lastensuojelupalveluiden tarvetta lapsille ja heidän perheilleen.

Ennaltaehkäisevällä perhetyöllä on merkitystä. Kun huonovointisen perheen asioihin ei kyetä puuttumaan varhaisessa vaiheessa, joudutaan siirtymään huostaanottojärjestelyihin. Äärimmäisen kriisitilanteen jälkeen oikeanlaisen avun suunnittelu ja organisointi niin, että se yhtä aikaa auttaa sekä lapsia että vanhempia, on lähes mahdotonta. Edessä on koko perhettä koskeva laaja-alainen ja moniammatillinen korjaavan työn asiakassuhde. Ennaltaehkäisevällä lastensuojelulla on oltava jokaisen kunnan talousarviossa oma kustannuspaikka ja selvästi osoitettuja resursseja. Asiakkaan siirtyessä korjaavan työn puolelle kulujen kasvu kunnan ja valtion taloudelle kasvaa moninkertaisesti.

Korjaava lastensuojelutyö on mitättömästi resursoitu. On laskettu, että yksi sosiaalityöntekijä voi hoitaa yhtäaikaisesti kahtakymmentäviittä asiakassuhdetta. Todellisuus on kuitenkin monessa kunnassa se, että yhden sosiaalityöntekijän vastuulla on yli sata lapsiasiakasta eli nelinkertainen työmäärä. Liiallinen työmäärä kostautuu asioiden käsittelyssä: tapauksiin perehdytään huonosti ja asiakkaiden tarpeita ei tunnisteta, koska sosiaalitoimella ei ole aikaa seurata reaaliajassa asiakkaiden tilanteiden edistymistä. Tyypillistä on myös käsittelyaikojen venyminen, jolloin se suurimmassa osassa tapauksia johtaa asiakkaan tilanteen radikaaliin muutokseen. Sosiaalityöntekijöiden työpaineisiin on vastattava.

Nuoret Kotkat esittää kunnille toteutettavaksi moniammatillista yhteistyökuviota, jossa sosiaalityöntekijä työskentelee yhdessä kunnan sosiaaliohjaajan kanssa. Tämä työpari pystyisi jakamaan kirjaamisvastuuta, valmistelevia tehtäviä ja verkoston yhteydenpitoa sekä lisäämään kontakteja asiakasperheeseen. Työntekijävajeeseen on vastattava koulutuspaikkojen ja sosionomi (amk) muuntokoulutuksen lisäämisellä.

 

Nuorten Kotkien Keskusliitto, edustajisto 13.10.2013

 

Lisätietoja

puheenjohtaja Päivi Lipponen 09 4323101

edustajiston varapuheenjohtaja Tipsu Sollasvaara 040 772 4143

Jaa sosiaalisessa mediassa: