Vuoden 2013 Lapsitekopalkinto Jari Sinkkoselle

 

Kuva Kimmo Janas

Jari Sinkkonen
Kuva Kimmo Janas

Nuorten Kotkien Vuoden Lapsitekopalkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena lasten hyväksitehdystä työstä. Vuoden 2013 palkinto on myönnetty lastenpsykiatri Jari Sinkkoselle. Nuoret Kotkat arvostaa erityisesti hänen lasten äänenä toimimista, pitkäjänteistä ja asiantuntevaa osallistumistaan keskusteluihin lapsen kehityksestä ja vanhemmuudesta.

Palkinnon luovutti kansanedustaja, Kotkien puheenjohtaja Päivi Lipponen Kulttuurikeskus Sofiassa 1.2. Palkinto on kuvataiteilija Anniina Vainionpään taulu Ponityttö.

Jari Sinkkonen on lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori. Pelastakaa lapset ry:n ylilääkärinä hän on toiminut vuodesta 1997 alkaen. Missä keskustelua, siellä Jari Sinkkonen. Useiden vuosien ajan hän on rohkeasti ja kiihkottomasti osallistunut keskusteluun kasvatuksesta, lastensuojelusta sekä lapsen kehityksestä. Erityisesti hän on pitänyt esillä poikalasten kohtaamia haasteita. Poikia ja tyttöjä ei voi kasvattaa samalla muotilla.

 

Päivi Lipponen totesi palkinnonluovutuspuheessaan, että vanhemmilla ei ole aina voimavaroja vastata vanhemmuuden haasteisiin. Kotien kasvatustyötä olisi tuettava ja sitä kautta turvattava lapselle oikeus lapsuuteen.

Maailma on muuttunut. Suurin osa lapsista voi edelleen hyvin, vaikka osalla lapsista elämä on varsin hyvinvointikeskeistä. Varsinkin alakouluikäiset pojat jäävät herkästi netin peli- ja pornokoukkuihin. Sinkkonen totesikin, että nykyajan vanhemmilla ei ole ammennettavaa omasta lapsuudestaan, sillä Internetin maailma ei ole nykyajan vanhempien lapsuudessa tuttu. Aikuisten tehtävä olisi kuitenkin toimia suodattimena.

Ensimmäisen Nuorten Kotkien Vuoden lapsitekopalkinnon sai Helsingin kaupunginteatteri vuonna 1991. Sen jälkeen palkinnon ovat saaneet mm. kirjailija Mauri Kunnas, KiVa-koulu -hanke, näyttelijä Eila Roine, Heinähattu ja Vilttitossu-elokuva sekä Pienperheyhdistyksen mieskaveritoiminta. Vuoden 2012 palkinnon sai Helsingin Nettipoliisi.

Lisätietoja

Lea Väänänen, toiminnanjohtaja, 045 876 3997
Nuorten Kotkien Keskusliitto – Unga Örnars Centralförbund NKK ry

Jari Sinkkonen, ylilääkäri 010 843 5000
Pelastakaa Lapset ry

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jaa sosiaalisessa mediassa: