Edustajisto: Vastuullinen ilmastopolitiikka on vastuullista lapsipolitiikkaa

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi viime syksynä raportin, jonka viesti oli selvä: on välittömästi ryhdyttävä tehokkaampiin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Maailman maiden tähän asti tekemillä lupauksilla ilmasto lämpenee yli kolme astetta ja Suomenkin sitoumuksilla kaksi astetta.

Raportin julkaisun jälkeen tehokkaampia ilmastotoimia ovat näkyvästi vaatineet erityisesti lapset ja nuoret. Tämä ei ole ihme: ilman päästövähennyksiä vaarassa on juuri lastemme ja heidän lastensa tulevaisuus. Maapallon lämpötilan nousu lisää äärimmäisiä sääilmiöitä ja luonnonkatastrofeja, joita koemme ympäri maailmaa jo nyt. Globaalilla tasolla katastrofeista kärsivistä ihmisistä tyypillisesti ainakin puolet on lapsia. Ilmastonmuutos aiheuttaa epävarmuutta, pelkoa ja ahdistusta niin köyhissä kuin rikkaissakin maissa. Tutkimuksen mukaan niin Suomessa kuin Ruotsissakin yli puolet lapsista on jo huolissaan ilmastonmuutoksesta mikä näkyy mm. nuorten koululakkoina ja ilmastomarsseina. Esimerkiksi 6.4. pidettyyn ilmastomarssiin osallistui tuhansia nuoria.

Nuoret Kotkat asettuu ilmastotekoja vaativien lasten ja nuorten tueksi ja kannustaa päättäjiä kantamaan vastuunsa, koska yksilövalinnat eivät yksinään riitä. Vastuullinen ilmastopolitiikka on vastuullista lapsipolitiikkaa. Elinoloista huolehtimalla takaamme edellytykset vastuulliseen lapsipolitiikkaan tulevaisuudessakin. Toivoa on, jos toimimme nyt.