Nuorten Kotkien tervehdys SDP:n puoluevaltuuston kokoukselle

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät puoluevaltuuston edustajat

Monessa kaupungissa ja kunnassa eriarvoistumisen kehitys on niin huimaa, ettei meinaa perässä pysyä. Me eletään ajassa, jolloin eivät pelkästään talouskysymykset nouse esiin, vaan myös arvokysymykset.

Puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi jo puheessaan kotikaupungissani Espoossa jaettavan Länsiväylän uutisointia kasvavista  leipäjonoista ja hyvinvoivan Espoon jakautumisesta kahtia – menestyvien rinnalle on syntynyt kroonisesti syrjäytyneiden joukko.

Lehtiartikkelissa mainitaan myös espoolaisen hyvinvoinnin kääntöpuolesta – kaupunkiin on syntynyt menestynyt ja kukkoileva sukupolvi. Heiltä ei vähäosaisille sääliä heru ,näin sanotaan lehtiartikkelissa.

Kunnissa ja valtion tasolla tehtävää päätöksentekoa ohjaavat arvot. Päätöksiä on siis pohdittava arvojen kautta. Esimerkiksi, onko Turvakotien toiminnan supistaminen ongelmien todellista supistamista? Onko terve ja hyvinvoiva Suomi sellainen, jossa lapsella on oikeus harrastaa, mikäli fyrkkaa riittää? Onko tehostaminen termi, jolla haluamme korvata laadukkaan  kun puhutaan lasten päivähoidosta?

Tässä ajassa sosialidemokraattisiin arvoihin perustuva lapsi- ja nuorisojärjestö Nuoret Kotkat nostaa itsensä ajankohtaiseksi. Nuoret Kotkat kasvattaa lapsia ja nuoria arvostamaan erilaisuutta, tuntemaan vaikuttamisen paloa ja vaalimaan rauhaa vihapuheiden sijaan. Nuorten Kotkien seuraavien Kotkapäivien slogan onkin : ”Pieninkin voi muuttaa maailmaa.”

Nuoret Kotkat odottaa innoissaan SDP:n vaaliohjelman julkaisua ja on täydellä tarmolla mukana rakentamassa Suomea Nuorten Kotkien arvojen mukaisesti, jossa lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuudet.

 

Tipsu Sollasvaara

SDP:n puoluevaltuuston kokous

Kotkan konserttitalo

22.11.2014

Jaa sosiaalisessa mediassa: