Nuoret Kotkat: lapsistrategian kohtalon ratkaisee tuleva hallitusohjelma

Lapsijärjestö Nuorten Kotkien Keskusliitto pitää kansallisen lapsistrategian julkistettuja tavoitteita erinomaisina mutta on huolissaan niiden toteutumisesta ja lapsen oikeuksien toimeenpanosta strategiassa.

Kansallinen lapsistrategia -hanke luovutti tänään toimitusministereille Annika Saarikko ja Sanni Grahn-Laasonen tähänastisen työnsä tuloksia: lapsistrategiaa visioivan ja suuntaavan Lapsen aika -raportin sekä tutkimuskatsauksen ”Edellytykset kasvuun, oppimiseen ja osallisuuteen kaikille”.

Luovutustilaisuuden avannut strategiaohjausryhmän puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes kuvasi Lapsen aika -raporttia muun muassa sanoilla ”aihio” ja ”unelma”. Nuorten Kotkien Keskusliiton toiminnanjohtaja Antti Hytti yhtyy näihin sanoihin. ”Lapsen aika -raportissa kuvattu visio on todellakin unelma, hyvässä ja pahassa”, Hytti summaa oman arvionsa.

”Lapsen aika -raportissa on paljon sellaisia aineksia päätöksenteolle, joista Nuoret Kotkat on järjestönä puhunut pitkään: lähtökohtina mainitaan lapsen oikeudet, lasten osallisuutta arvostetaan, ja lapsipolitiikan ja laajemman yhteiskuntapolitiikan yhteydet ymmärretään”, sanoo Hytti. ”Myös raportin vahva perusta viimeaikaisessa tutkimuksessa on tärkeää: tutkijoilla on ollut mahdollisuus nostaa keskusteluun uusiakin näkökulmia muun muassa yksinäisyyden vähentämisestä ja ylisukupolvisen huono-osaisuuden ehkäisystä.”

Hytin mukaan nämä tärkeät avaukset jäävät kuitenkin hyödyttömiksi, jos visioidut toimet eivät löydä paikkaansa tulevassa hallitusohjelmassa. ”Lapsen aika -visio on niin kunnianhimoinen, että sen toimeenpano vaatii paljon poliittista tahtoa ja viime kädessä rahaa. Jos hallitusohjelmassa lasten hyvinvointi nähdään ensisijaisesti leikkauskohteena – kuten nyt eronnut hallitus toimi vaikkapa varhaiskasvatusoikeuden osalta – unelma pysyykin vain unelmana”, Hytti sanoo.

Hytti myös toivoo Lapsen aika -visiolta vieläkin vahvempaa sitoutumista YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. ”Olin hämmentynyt, miten visio toteaa nojaavansa lapsen oikeuksiin mutta ottaa politiikkatoimien perustaksi niistä kuitenkin vain osan. Tämä kuvaa tarvetta nimenomaan lapsen oikeuksien toimeenpanoon tähtäävälle strategialle Suomessa, kuten Nuoret Kotkat on vaatinut”, Hytti sanoo.

Nuoret Kotkat on valtakunnallinen lasten etu- ja toimintajärjestö, joka järjestää lapsille turvallista ja edullista toimintaa sekä tuo esille lasten oikeuksia ja edistää näiden asemaa. Järjestössä on noin 10 000 jäsentä.

 

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Antti Hytti, antti.hytti@nuoretkotkat.fi, p. 040 154 7572

Jaa sosiaalisessa mediassa: