Vuoden 2014 palkinto myönnettiin Suomen Lukiolaisten Liiton #kutsumua-kampanjalle

Nuorten Kotkien Vuoden Lapsitekopalkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena lasten hyväksi tehdystä työstä.
Vuoden 20113-22-420814 palkinto myönnettiin Suomen Lukiolaisten Liiton #kutsumua-kampanjalle. Nuoret Kotkat arvosti erityisesti nuorista itsestään lähtevää toimintaa ja kiusaamiseen puuttumisen esille nostamista. Kampanjalla haluttiin lopettaa kiusaaminen nuorten parissa. Mikä tärkeintä, kampanjan loivat nuoret itse. He ottivat vallan omiin käsiinsä ja tekivät maailmasta paremman.

Palkinnon luovutti Nuorten Kotkien puheenjohtaja Päivi Lipponen Ressun lukiossa Helsingissä 9.4.2015. Palkinto on kuvanveistäjä Anneli Sipiläisen valmistama Simpukka.

Suomen Lukiolaisten Liitto aloitti #kutsumua-kampanjan syksyllä 2014 tamperelaisen lukiolaisen Juho Rädyn puututtua bussissa kiusaamistapaukseen. Liitto tahtoi rohkaista muitakin toimimaan Rädyn tavoin. Lukiolaiset haastoivat kaikki suomalaiset näyttämään esimerkkiä ja rakentamaan sellaista ilmapiiriä, jossa kukin tulee nähdyksi omana itsenään. Suomen Lukiolaisten Liiton varapuheenjohtaja Henni Roini kertoi, että nuorille on tärkeää, että joku kuuntelee.

Suomen Lukiolaisten Liiton varapuheenjohtaja Juuso Kurttila kertoi itsekin tulleensa kiusatuksi siirryttyään yläasteelle. ”Kynnys on korkea puhua itselleen herkistä asioista, mutta Suomessa on nuoria, jotka haluavat tulla ulos ja jakaa tunteensa usean kanssa. Kaikki ansaitsevat tulla kohdelluksi hyvin” tiivisti Juuso Kurttila.

Kampanja näytti, kuinka laajasti nuoret kohtaavat kiusaamista eri muodoissaan. Suurin osa yläkoululaisista ja lukiolaisista kokee, etteivät koulun aikuiset puutu kiusaamiseen. Työ kiusaamisen torjumiseksi jatkuu ja liiton mukaan asiaan voitaisiin vaikuttaa perustamalla oppilas- ja opiskelija-asiavaltuutetun virka.

Päivi Lipponen totesi palkinnonluovutuspuheessaan, että kampanjassa on kunnioitettavaa se, että siinä nostettiin nuoret puolustamaan toisiaan, niitä joita kiusataan. Kiusaaminen on vallan käyttöä. Kiusaamista ei saa vähätellä, koska kiusaaminen on väkivaltaa, jolla halutaan nöyryyttä ja häpäistä toista. Ilmiö alkaa jo päiväkodissa ja tuoreen selvityksen mukaan jopa 10 prosenttia lapsista kiusataan koulussa. Riskiaikoja ovat siirtymävaiheet eli lapsen koulun alku, luokan vaihtuminen tai siirtyminen yläkouluun.

Ensimmäisen Nuorten Kotkien Vuoden lapsitekopalkinnon sai Helsingin kaupunginteatteri vuonna 1991. Sen jälkeen palkinnon ovat saaneet mm. kirjailija Mauri Kunnas, KiVa-koulu -hanke, näyttelijä Eila Roine, Heinähattu ja Vilttitossu-elokuva sekä Pienperheyhdistyksen mieskaveritoiminta. Vuoden 2013 palkinnon sai lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.