Kansainvälinen leiri Saksassa

camp

 

 

 

 

 

 

“Welcome to another World” 23.7.- 5.8.2016 Reinwarzhofen, Saksa

42 Suomalaista leiriläistä ja 3 työleiriläistä ovat monta unohtumatonta kokemusta rikkaampia kesän IFM-SEI (International Falcon Movement – Socialist Educational International) suurleirin jälkeen. IFM-SEI:n maailman laajuinen leiri kokosi noin 2500 lasta, nuorta ja aikuista ympäri maailmaa Saksaan Reinwarzhofeniin kahden viikon mittaiselle telttaleirille heinä-elokuun vaihteessa.

Suomalaiset matkustivat leirille tällä kertaa lentämällä ja jo se oli monelle elämys. Toki moni myös kaipasi tuttua bussimatkaa, jolla kansainvälinen leiri yleensä alkaa. Leirillä meitä odotti melkoinen kulttuurien ja kielien sekamelska ja valtavan paljon järjestettyä ohjelmaa leirin teemoihin liittyen. Aurinko paistoi meidän mittapuulla ehkä hieman liikaakin ja myös leipää syötiin aika monenkin mittapuulla hieman liikaakin, mutta juuri sellaiset asiat ovat monesti niitä mieleenpainuvimpia muistoja, jotka naurattavat ja yhdistävät vielä vuosien jälkeenkin ihmisiä. Parasta leirillä olivat uudet ja vanhat ystävät.

 

Otettu Lumia Selfie -sovelluksella

Retkipäivän tunnelmia bussissa

DSC_7387

Pauliina sai paljon hellyyttä

DSC_7343

Perulaista tanssia

DSC_7332

Bolivialaista tanssia

Jorma löytyi

Jorma löytyi!!!

DSC_7377

Retkelle lähdössä

Action day Nurnbergissä on alkamassa

Action Day Nurnbergissä

Nuorten Kotkien pöytä

Nuorten Kotkien esittelypiste maailman torilla

Nuorten Kotkien pöytä maailmantorilla leirin avoimien ovien päivänä

 

DSC_7346

Nuorten Kotkien esittelypyödän luona sai myös käsi- ja kasvomaalauksia

Lapsipino

Lapsipino

Ruoka haettiin keittiöltä ja jokaisella kylällä oli oma merkattu pisteensä

Ruoka haettiin keittiöltä lämpölaatikoissa kyliin

Leirikylissä tutustutiin leikkimällä

Leikkejä kylässä

Oranssin kaupungin leirinuotio -kylän portti ja maisemia

Telttakylä Orange Campfire

 

Jaa sosiaalisessa mediassa: