Kategoria Edunvalvonta

Edustajisto: Lasten etu edellä hyvinvointialueiden päätöksenteossa

Sote-uudistuksen toteutuessa useat lasten ja perheiden hyvinvointiin liittyvät palvelut siirtyvät uusien hyvinvointialueiden vastuulle. Näin tapahtuu muun muassa neuvoloille ja muulle lasten terveydenhuollolle sekä lastensuojelulle ja perheiden sosiaalipalveluille. Samaan aikaan kuntien vastuulle jää monia palveluita kuten varhaiskasvatus, opetus ja nuorisotyö. Nuoret…

Kuuluuko kunnassa lapsen ääni? Tavoitteemme kuntavaaleissa

Nuorten Kotkien esite puoluekokoukseen

Monet tärkeät lapsia ja perheitä koskevat päätökset tehdään juuri kunnissa. Nuoret Kotkat haluaa osaltaan tuoda kuntavaalikeskusteluun seuraavat teemat: Varhaiskasvatuksessa on lisättävä myönteistä erityiskohtelua alueellisten hyvinvointierojen kaventamiseksi – jos päiväkoti toimii alueella jossa on paljon huono-osaisuutta, se tarvitsee enemmän resursseja Laadukas…

Lapsijärjestöt: Suomen malli tuo tasa-arvoa harrastustoimintaan, mutta vaatii vielä viilausta

Harrastamisen Suomen mallin pilotointi kunnissa on käynnistynyt. Tavoitteena on tarjota kaikille koululaisille vähintään yksi mielekäs, maksuton harrastus. Valtakunnallisten lapsijärjestöjen mukaan malli on kannatettava ja tasa-arvoa edistävä lisä lasten ja nuorten vapaa-ajantoimintaan, mutta sen käytännön toteutus on vielä yskinyt kuntakohtaisesti. Valtakunnallisen…

Edustajisto: Korona vaarantaa lapsen oikeudet – tilanteen korjaaminen oltava kehysriihen kärkitavoite

Nuoret Kotkat tukee lapsistrategian koronatyöryhmän raportissa esitettyjä toimenpiteitä koronakriisin lapsille ja nuorille aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Nuoret Kotkat katsoo, että nämä linjaukset tulee huomioida huhtikuussa pidettävässä kehysriihessä pohjana seuraavien vuosien lapsi- ja perhepolitiikalle Suomessa.  Lapsistrategian koronatyöryhmän tammikuussa julkaistun raportin keskeinen havainto…

”Lastenpuolustusselonteko” on tärkeä saavutus

Lapsijärjestö on tyytyväinen puolueiden yksimielisesti hyväksymään kansalliseen lapsistrategiaan ja kannustaa päättäjiä ottamaan sen toimeenpanon vakavasti. Tänään 23.2. julkistettiin ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Strategia syntyi parlamentaarisessa valmistelussa yli hallitus-oppositiorajan. Lapsijärjestö Nuoret Kotkat pitää tätä tärkeänä saavutuksena. – Minusta on kaunista ja kertoo hyvää…

Vuoden 2020 Lapsitekopalkinnon saa suomalainen opettaja

OAJ:n ja Nuorten Kotkien edustajat palkinnon kanssa

Nuorten Kotkien liittohallituksen jakaman Lapsitekopalkinnon vuonna 2020 saa suomalainen opettaja. Palkinnon perusteluina olivat opettajakunnan ammattitaito, ammattiylpeys, jaksaminen ja joustaminen kevään koronaepidemiatilanteessa. Palkinnon otti opettajien puolesta vastaan Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen 17.11. pidetyn OAJ:n hallituksen kokouksen yhteydessä. – Vaikka…

Edustajisto: Nettikiusaamiseen puuttuminen on kaikkien asia

Kiusaamisen muotoja on monia. Yleisesti tunnetaan esimerkiksi koulukiusaaminen ja harrastusryhmissä tapahtuva kiusaaminen. Modernin yhteiskunnan inhottavimpiin puoliin kuuluu nettikiusaaminen. Nettikiusaamista voi olla ilkeiden nettikommenttien ja viestien lisäksi esimerkiksi se, että raportoidaan sopimattomaksi sisällöksi asiallisia julkaisuja tai että näytetään ja levitetään sellaista…

Kevään kuntavaalit ovat lapsivaalit

Nuorten Kotkien esite puoluekokoukseen

Seuraavat kuntavaalit pidetään 18. huhtikuuta ensi vuonna. Suomalaisessa tehtävänjaossa monet tärkeät lapsia ja perheitä koskevat päätökset tehdään juuri kunnissa – kunnanvaltuustoissa, kunnanhallituksissa ja lautakunnissa. Usein ennen kuntavaaleja paljon huomiota keskusteluissa saakin esimerkiksi palveluverkko – missä koulut, päiväkodit tai kirjastot sijaitsevat.…

Lapsijärjestöt: Koronakriisin laskua ei tule maksattaa lapsilla

Lapsijärjestöt vaativat, että lapsi- ja nuorisotyöhön kohdistuva budjettileikkaus on korjattava budjettiriihen yhteydessä. Koronakriisin keskellä valtiovarainministeriön talousarvioehdotus kohdistuu kipeästi lapsi- ja nuorisotyöhön. Valtionvarainministeriön esitys lohkaisisi järjestöjen ja kuntien nuorisotyön määrärahoista vuodelle 2021 peräti kolmanneksen, eli noin 15 miljoonaa euroa. Käytännössä näin…

Nuoret Kotkat vaikuttamassa SDP:n puoluekokouksessa

Nuorten Kotkien esite puoluekokoukseen

Nuoret Kotkat on yhteiskunnassa vaikuttava kanava lapsen äänelle. Tärkeä vaikuttamisen kanava Nuorille Kotkille ovat sen yhteistyökumppanit. Näissä merkeissä Nuoret Kotkat osallistuu myös SDP:n puoluekokoukseen Tampereella 22.-24.8.2020. Olemme jättäneet puoluekokoukselle jo aiemmin aloitteita käsiteltäväksi ja paikan päällä osallistumme vahvasti keskusteluun lapsia…