KotkaKuntoTapahtuma käynnistyi aurinkoisessa säässä Kankaan Torpalla



Nuorten Kotkien Keskusliitto jatkaa vuonna 2012 alkanutta KIPU – Kiusaaminen ja syrjintä on rikos – puuttuminen on välittämistä –hankketta. Hanke toteuttaa Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman strategisia tavoitteita 1, 2, 4, 5, 8 ja 9. Hankkeen kohderyhmänä ovat 7–17 -vuotiaat lapset…

Viisi bussia suuntasi niin idästä, keskeltä Suomea kuin etelästä Kotkapäivien viettoon Ahvenanmaalle. 250 nuorta kotkaa vietti kesäisen viikonlopun urheillen ja tutustuen Ahvenanmaan historiaan ja kulttuuriin. Matkalla järjestettiin pienimuotoista ruotsin kielikylpyä eli seurustelu tapahtui molemmilla kotimaisilla kielillä. Ohjelmassa oli vierailu Kastelholman…

Nuoret Kotkat haluaa nostaa miesvarhaiskasvattajien positiivista merkitystä julkiseen keskusteluun ja olla mukana muuttamassa stereotyyppisiä näkemyksiä miesvarhaiskasvattajista. Nuoret Kotkat kannustaa miehiä opiskelemaan ja työllistymään varhaiskasvatusalalle sekä olemaan ylpeitä ammatinvalinnastaan. Monilla naisvaltaisilla työaloilla koetaan, että miehet tuovat työyhteisöön tasapainoa. On todettu, että…

KIPU -hankelaisen mietteitä hankeajasta ”Puolitoista vuotta kestänyt kipu projekti alkaa olla lopuillaan. Oon aikas ilonen että ylipäätänsä lähdin koko juttuun mukaan, oon oppinu tosi paljon taitoja joita tarvii arkisissa tilanteissa, esim koulussa. Olemme nähneet KIPU porukan kanssa suht säännöllisin…

Onnittelut 70-vuotiaalle Nuoret Kotkat -järjestölle, joka tekee todella arvokasta työtä lasten eteen ja heidän kanssaan. Olen kiitoksen velkaa. Elämäni ensimmäinen kansainvälinen tapahtuma oli IFM-SEI -seminaari Lontoossa 80-luvun lopussa. Aiheena oli YK:n lastenoikeuksien sopimukset. Tuon jälkeen kansainvälisiä kokouksia onkin ollut liuta……


Pilviseen Helsinkiin kerääntyi 45 nuorta liiton vertsukoulutukseen. Perjantai-ilta alkoi kokoontumisella Allianssi-talolla, jossa nautimme herkullista iltapalaa. Jälkkäriksi nopeimmat ja nälkäisimmät saivat suklaamoussea. Illalla tutustuimme toisiimme Lapset äänessä – hankkeen projektipäällikkö Jussi Perämäen johdolla. Lapset äänessä – hanke on lapsen oikeuksia ja…

KIPU-projektissa kiusaaminen ja syrjintä nostetaan julkiseen keskusteluun Nuorten Kotkien tapahtumissa ja leireillä. Hankkeen myötä on pyritty löytämään uusia tapoja toteuttaa toimintaa osallistavasti ja oikeudenmukaisesti. Hankkeen ovat ideoineet 13-18-vuotiaat vertaisohjaajat ja hanke toteutetaan yhdessä heidän kanssaan. Projektiryhmän jäsenet ovat tutustuneet projektin…
