Kategoria Etusivu

Lasten oikeus osallistua vaatii aikuisten tekoja

Malli Roger Hartin osallisuuden portaista leirimaisemassa

Lasten oikeus tulla kuulluksi ja osallistua silloin, kun heitä koskevista asioista päätetään, on yksi YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisistä määräyksistä. Lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten osaaminen, lapsivaikutusten arvioinnin kehittäminen ja kattavien kansallisten linjausten puute ovat ne haasteet, joiden kanssa on Suomessa vielä tehtävä töitä tämän oikeuden toteutumiseksi.

Lapsijärjestöt: VANUPOssa potentiaalia, mutta myös paljon korjattavaa

Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma (VANUPO) on tulevien vuosien keskeisin nuorisopolitiikkaa ohjaava asiakirja. 4.11. päättyneellä lausuntokierroksella lapsijärjestöjen verkostoon kuuluvat järjestöt antoivat lausuntonsa ohjelmaluonnoksesta. Olemme tyytyväisiä ohjelmalle valittuihin pääpainopisteisiin (Nuorten keinot ja taidot osallistumiseen ja vaikuttamiseen; Nuoren turvallisuuspääoman kasvu; Nuorten edellytykset sujuvaan arkeen)…

Eteenpäin lapsipolitiikassa ja Kotka-toiminnan kehittämisessä – kuulumisia syysedustajistosta

Piirijärjestöjen edustajista koostuva Nuorten Kotkien ylin päättävä elin, edustajisto, piti vuoden 2019 jälkimmäisen kokouksensa 26.-27.10. Kimpisen koululla Lappeenrannassa. Edustajiston syyskokouksen asialista on mittava jo sääntöjenkin mukaan: niinpä tälläkin kertaa päätettiin tietysti vuoden 2020 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Toimintasuunnitelman mukaan tulevan vuoden…

Vuoden 2019 Lapsitekopalkinto tubettaja Roni Bäckille

Roni Back -nimellä esiintyvä tubettaja käsittele tärkeitä teemoja ja toimii kannustavana nuoren aikuisen mallina. Nuorten Kotkien Lapsitekopalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena lapsen hyväksi tehdystä työstä. Vuoden 2019 Lapsitekopalkinto on myönnetty tubettaja Roni Bäckille, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimeltään Roni Back. Palkinnon…

Edustajisto: Pidetään huolta nuorista

Viime vuosina Suomen alkoholipolitiikan yksi menestystarina on ollut, että nuorten humalajuominen on pitkään vähentynyt ja kokeilut alkoholin kanssa siirtyneet myöhemmäksi. Hyvän kehityksen taustalla on ollut nuorisokulttuurin muutos, jota valtiovalta tuki vastuullisella alkoholipolitiikalla. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman tuoreen Nuorten terveystapatutkimuksen (2019)…

Nuoret Kotkat: Hallitusohjelma näyttää tietä lapsiköyhyyden poistamiseen

Lapsijärjestö Nuorten Kotkien Keskusliitto katsoo uuden hallitusohjelman sisältävän ratkaisevia askelia Suomen lasten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Erityisen tärkeä läpileikkaava teema on lapsiköyhyyden ja sen haittojen vähentäminen. Nuoret Kotkat on jo aiemmin todennut, että lasten tasa-arvon rakentajana suomalaisen varhaiskasvatuksen merkitys on keskeinen.

Edustajisto: Vastuullinen ilmastopolitiikka on vastuullista lapsipolitiikkaa

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi viime syksynä raportin, jonka viesti oli selvä: on välittömästi ryhdyttävä tehokkaampiin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Maailman maiden tähän asti tekemillä lupauksilla ilmasto lämpenee yli kolme astetta ja Suomenkin sitoumuksilla kaksi astetta. Raportin julkaisun jälkeen tehokkaampia ilmastotoimia ovat…