Kategoria Sekalaista 2

Lapsijärjestöt: Koronakriisin laskua ei tule maksattaa lapsilla

Lapsijärjestöt vaativat, että lapsi- ja nuorisotyöhön kohdistuva budjettileikkaus on korjattava budjettiriihen yhteydessä. Koronakriisin keskellä valtiovarainministeriön talousarvioehdotus kohdistuu kipeästi lapsi- ja nuorisotyöhön. Valtionvarainministeriön esitys lohkaisisi järjestöjen ja kuntien nuorisotyön määrärahoista vuodelle 2021 peräti kolmanneksen, eli noin 15 miljoonaa euroa. Käytännössä näin…

Nuoret Kotkat vaikuttamassa SDP:n puoluekokouksessa

Nuorten Kotkien esite puoluekokoukseen

Nuoret Kotkat on yhteiskunnassa vaikuttava kanava lapsen äänelle. Tärkeä vaikuttamisen kanava Nuorille Kotkille ovat sen yhteistyökumppanit. Näissä merkeissä Nuoret Kotkat osallistuu myös SDP:n puoluekokoukseen Tampereella 22.-24.8.2020. Olemme jättäneet puoluekokoukselle jo aiemmin aloitteita käsiteltäväksi ja paikan päällä osallistumme vahvasti keskusteluun lapsia…

Vuoden 2019 Lapsitekopalkinto tubettaja Roni Bäckille

Roni Back -nimellä esiintyvä tubettaja käsittele tärkeitä teemoja ja toimii kannustavana nuoren aikuisen mallina. Nuorten Kotkien Lapsitekopalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena lapsen hyväksi tehdystä työstä. Vuoden 2019 Lapsitekopalkinto on myönnetty tubettaja Roni Bäckille, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimeltään Roni Back. Palkinnon…

Nuoret Kotkat: Hallitusohjelma näyttää tietä lapsiköyhyyden poistamiseen

Lapsijärjestö Nuorten Kotkien Keskusliitto katsoo uuden hallitusohjelman sisältävän ratkaisevia askelia Suomen lasten hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Erityisen tärkeä läpileikkaava teema on lapsiköyhyyden ja sen haittojen vähentäminen. Nuoret Kotkat on jo aiemmin todennut, että lasten tasa-arvon rakentajana suomalaisen varhaiskasvatuksen merkitys on keskeinen.

Asiantuntijat Nuorten Kotkien lapsipolitiikkaseminaarissa: Lapsia on kuunneltava enemmän

Kohti 2030-luvun lapsipolitiikkaa -seminaarissa 10.11. asiantuntijat korostivat lapsen kohtaamista ja kuuntelemista. Lastenjärjestö Nuorten Kotkien 75-vuotisjuhlaseminaarin ohjelma pohjautui lasten ja nuorten toiveille. Päivän mittaisessa seminaarissa ”Kohti 2030-luvun lapsipolitiikkaa” eri alojen asiantuntijat puhuivat Nuorten Kotkien kutsumina lapsuudesta nyt ja tulevaisuudessa.  Tilaisuuden ohjelma…

Vuoden 2018 Lapsitekopalkinto HJK:n junioritoiminnalle

Helsinkiläinen jalkapalloseura edistää tyttöjen ja poikien yhtäläisiä osallistumismahdollisuuksia. Nuorten Kotkien Lapsitekopalkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle tunnustuksena lapsen hyväksi tehdystä työstä. Vuoden 2018 Lapsitekopalkinto on myönnetty jalkapalloseura HJK:n junioritoiminnalle. Palkinnon myöntäjä Nuoret Kotkat arvosti erityisesti HJK:n lapset huomioivaa toimintatapaa. Seurassa innostetaan lapsia…

Marko Piirainen Nuorten Kotkien puheenjohtajaksi

Marko Piirainen on valittu Nuorten Kotkien Keskusliiton puheenjohtajaksi. Valinnan teki yksimielisesti liiton edustajiston syyskokous, joka kokoontui 27.-28.10. Siilinjärvellä. Edustajisto piti päivätyössään Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n puheenjohtajana toimivaa Piiraista vahvana vaikuttajana. ”Suomalaisessa yhteiskunnassa on tarve vaikuttamiselle lasten ja nuorten puolesta,…

Seminaari ja iltamat 75-vuotisjuhlan kunniaksi 10.11.

Tule mukaan juhlimaan Nuorten Kotkien 75-vuotista taivalta! Juhlaseminaarissa Helsingin Paasitornissa kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä lapsuudesta ja lapsen asemasta politiikassa. Esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kertoo lapsivaikutusten arvioinnista. Illalla vietetään syntymäpäiväiltamia kevyemmissä merkeissä Käpylän työväentalolla. Iltamien ohjelmassa on Juuso Kekkosen monologiesitys sekä musiikkia,…