Antti Hytti

Antti Hytti

Kannanotto aamu- ja iltapäivätoiminnan lakimuutokseen

Kolmannen sektorin toimijat ovat jo useita vuosia toteuttaneet koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa yhdessä kuntien kanssa. Useimmat toimintaa järjestävät tahot työskentelevät muutenkin lasten ja nuorten parissa joten toiminta on järjestöille luonteenomaista. Kerättyjen tietojen pohjalta on5 huomattu, että toiminnan järjestämisessä on valtakunnallisesti…

Ruotsin leiri 2.-9.7.2016

Sisarjärjestömme Ruotsissa järjestää leirin 2.-9.7. Sölvesborgissa. Tiedot leiristä löydät alla olevien linkkien kautta. Unga Örnar perii osallistumismaksua 1000 SEK. Osallistumismaksu ei sisällä matkakuluja, joten ne pitää maksaa erikseen. Keskusliitosta ei lähde leirille ohjaajaa mukaan, joten alaikäisillä osallitujilla tulee olla mukana…

Nuorten Kotkien strategia 2015 – 2018

Strategia on ensisijaisesti työkalu Nuorten Kotkien kaikille toiminnan tasoille, siinä määritellään tärkeimmät toiminnalliset painopisteet. Strategia ohjaa kaikkea toiminnan suunnittelua ja siinä määritellään toiminnalliset painopistealueet.

Sateenkaari Foorumi 2015

Vanhojen tuttujen tapaaminen ja uusien ystävien saaminen oli Sateenkaari Foorumin parasta antia, kertoivat nuoret. Jos ihmettelet, miten origamit ja hassut asusteet liittyvät foorumiin, kysypä mukana olleilta nuorilta. He kertovat sen ja paljon muitakin foorumissa opittuja asioita! Lisää kuvia….

Edustajiston syyskokous 10. – 11.10.2015

Edustajisto valitsi hallituksen jäseniksi vuosille 2016 – 2017 jatkamaan Pia Heinipuron, Sari Päivisen, Sameli Valkaman ja Outi Veijonahon. Viljo Kärkkäinen nousi varajäsenen paikalta varsinaiseksi hallituksen jäseneksi ja uudeksi ensimmäiseksi varajäseneksi valittiin Pasi Perkiö. Hallituksessa jatkavat vuoden 2017 loppuun saakka puheenjohtaja Päivi…

KKT2015 Kiikka

KotkaKuntoTapahtumaa vietettiin viime viikonloppuna Kiikassa. Kaikkiaan 26 joukkuetta vaelsi metsässä ja kaupungissa rasteja ratkoen. Onnea KKT2015 voittajajoukkueille!                   Piko Timanttikopla (63 pistettä) Pallopääskeittarit (59,5 pistettä) Pinkit Kotkat (55,5 pistettä) Vantaan vaeltajat (54,75 pistettä) Tarmokkaat…

Sateenkaari Foorumi lähestyy!

  Miten sukupuolesi vaikuttaa elämääsi? Tunnistatko stereotypiasi? Innostutaan toimimaan yhdessä asian puolesta! Tervetuloa Nuorten Kotkien ja KIPU-projektin järjestämään Sateenkaari Foorumiin 9.-11.10.2015 liikuntakeskus Pajulahteen, Nastolaan. Olet tehnyt hienon päätöksen ja ilmoittautunut mukaan KIPU- projektin ja Nuorten Kotkien kanssa yhteistyössä järjestettävään Sateenkaari…