Tuija Hällforsin perhe harrastaa geokätköilyä. Mistä geokätköilyssä on kyse ja miten harrastuksessa pääsee alkuun?
Mitä on geokätköily?
Geokätköilyssä etsitään ulos luontoon piilotettuja geokätköjä. Geokätkö on usein yksinkertainen petputkilo kuusen oksalla tai pakasterasia kiven kolossa. Geokätköjä on kuitenkin paljon erikokoisia ja erinäköisiä. Geokätkö voi olla kooltaan pienen pieni tai todella suuri, ja kaikkea siltä väliltä.
Geokätkö voi olla peruskätkö, joka lienee yleisin kätkölaji. Peruskätkölle suunnistat suoraan sovelluksen avulla. Kätkö voi olla myös useamman pisteen multikätkö, jolloin pitää selvittää välipisteiden vihjeiden avulla tiensä loppupisteelle ja kätkölle. On myös mysteerikätköjä, joissa pitää ratkaista arvoitus saadakseen loppupisteen koordinaatit. Earth-kätkö on luonnonesiintymä esim. siirtolohkare, kivilaji, hiidenkirnu tms. Virtuaalikätkö on aineeton kätkö eli yleensä jokin paikka tai nähtävyys, josta pitää ottaa valokuva kirjatakseen kätkön löydetyksi. Tässä vain muutama esimerkki erilaisista kätköistä.
Myös geokätköjen ulkonäkö voi olla minkälainen tahansa. Erikoisimpia löytämiämme kätköjä ovat olleet mm. Speden Speleistä tuttu valonappulapeli, iso pallomeriarkku, nukkekoti, ruostunut vanha autonromu moottoritien alla ym. Geokätköissä vain piilottajan mielikuvitus on rajana.
Geokätköjä löytyy kaikkialta maailmasta ja tällä hetkellä niitä on n. 2,5 miljoonaa aktiivista kätköä. Geokätköjä piilotetaan sekä luontoon että kaupunkiympäristöön, joten oletpa sitten luontoihminen tai jos nautit kaupunkikävelyistä, kaikkialta löytyy geokätköjä.

Olemme harrastaneet geokätköilyä yli 5 vuotta. Aloitimme geokätköilyn huhtikuussa 2020, kun kaikki perheemme harrastukset loppuivat koronan takia. Mietimme mitä voisimme harrastaa yhdessä perheenä ja löysimme geokätköilyn. Nautimme luonnossa ja metsässä liikkumisesta, ja geokätköily on tuonut siihen vielä ylimääräisen lisämausteen, Hällfors kertoo.
Harrastus on helppo aloittaa
Aloittaaksesi geokätköilyn tarvitset vain älypuhelimen, oman nimimerkin, säänmukaiset varusteet, kynän ja iloista seikkailumieltä. Rekisteröi ensimmäiseksi itsellesi oma lyhyt nimimerkki www.geocaching.com -sivustolla. Voit aloittaa geokätköilyn täysin ilmaisella sovelluksella ja kokeilla ensin olisiko geokätköily sinulle mukava harrastus. Ilmaisessa versiossa näkyy vähemmän piilotettuja geokätköjä kuin maksullisessa versiossa. Jos sitten innostut harrastuksesta, kannattaa ottaa käyttöön maksullinen versio, jossa näkyvät kaikki piilotetut geokätköt. Maksullinen versio maksaa 29,99 eur/vuosi.
Geokätköilyyn voi käyttää juuri niin paljon aikaa kuin itse haluaa. Voit piipahtaa pikaisesti hakemassa lähikätkön tai voit vaikka pakata eväät mukaan ja lähteä koko päivän metsäretkelle.
Jos sitten innostut harrastuksesta, voit myöhemmin hankkia lisävarusteita erikoisempia geokätköjä varten. Meillä varusteet ovat lisääntyneet pikkuhiljaa harrastusvuosien myötä ja olemme hankkineet mm. geokätköilyyn tarkoitetun ongen, kokoonpainuvat tikapuut, taskulampun, uv-valon, kahluuhousut, kiipeilyvarusteet, magneetin, työkalusetin yms. Tiedänpä jopa kätköilijöitä, joilla on oma kanootti saarikätköjä varten, Hällfors listaa.
Harrastus tuo uusia mahdollisuuksia ulkoiluun ja opettaa paikkatuntemusta sekä historiaa
Harrastus on lisännyt kotiseututuntemusta. Olemme löytäneet lähiympäristöstä aivan uusia hienoja paikkoja, joiden olemassaolosta emme tienneet mitään ennen geokätköilyä. Olemme löytäneet mm. bunkkereita, luolia ja nähtävyyksiä sekä samalla oppineet niiden historiaa.

Parasta harrastuksessa on ollut luonnossa liikkuminen ja perheen kanssa yhdessä tekeminen. Lasten ollessa pienempi pakkasimme usein eväät mukaan ja lähdimme yhdessä ystäväperheen kanssa kätköilyretkelle. Etsimme luonnosta geokätköjä ja paistoimme retken päätteeksi makkarat. Parasta on myös löytämisen ilo, kun välillä pitkäänkin etsitty geokätkö viimein osuu silmiin ja pääsee raapustamaan nimimerkin lokivihkoon.
Geokätköilijät järjestävät myös tapaamisia eli ns. geomiittejä. Ne ovat mukavia tapahtumia, joissa tutustuu muihin kätköilijöihin. Yleensä niissä keskustellaan kätköilykokemuksista ja usein niissä saa myös hyviä vinkkejä hienoista kätköistä.
Haastavinta harrastuksessa ovat kiipeilykätköt ja todella vaikeat mysteerikätköt. Kiipeilykätköillä täytyy noudattaa varovaisuutta ja mysteerikätköt haastavat aivosoluja ja kekseliäisyyttä.
Geokätköilijöiden yhteinen vitsi on, että ”oikaistaan” kätkölle ”pöljän polkua” eli hirveän ryteikön läpi ja sitten tullaan kunnon polkua pitkin takaisin. Eräänkin kerran on pudottu suohon reittä myöten, ryömitty siltojen alla vaatteet pölyssä ja hämähäkin seiteissä, keikuttu tikapuilla puun oksistossa piilossa ohikulkijoilta ym.
Geokätköily sopii kaikille ulkona liikkumisesta kiinnostuneille
Tämä harrastus sopii kaiken ikäisille, jotka tykkäävät luonnossa ja ulkona liikkumisesta. Geokätköily tuo mukanaan etsimisen ja onnistumisen iloa sekä uusia hienoja paikkoja. Tunnemme paljon eri ikäisiä harrastajia, vanhimmat taitavat olla tällä hetkellä 85-vuotias pariskunta.
Nykyään kaikki harrastukset maksavat usein paljon, mutta geokätköily on kiva koko perheen harrastus, jota voi harrastaa täysin ilmaiseksi.
Lisää tietoa geokätköilystä löydät suomenkieliseltä sivustolta www.geocache.fi
Geokätköllä tavataan!
Teksti ja kuvat: Tuija Hällfors/TEAM1313

