Edustajisto: Korona vaarantaa lapsen oikeudet – tilanteen korjaaminen oltava kehysriihen kärkitavoite

Nuoret Kotkat tukee lapsistrategian koronatyöryhmän raportissa esitettyjä toimenpiteitä koronakriisin lapsille ja nuorille aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Nuoret Kotkat katsoo, että nämä linjaukset tulee huomioida huhtikuussa pidettävässä kehysriihessä pohjana seuraavien vuosien lapsi- ja perhepolitiikalle Suomessa.  Lapsistrategian koronatyöryhmän tammikuussa julkaistun raportin keskeinen havainto…

Lue lisääEdustajisto: Korona vaarantaa lapsen oikeudet – tilanteen korjaaminen oltava kehysriihen kärkitavoite

Liittohallituksen kuulumisia 6.3. – työryhmät asetettu

Liittohallitus piti etäkokouksensa lauantaina 6.3. mittavan asialistan äärellä. Käsittelyssä olivat muun muassa vuoden 2020 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä edustajiston 27.3. pidettävälle kevätkokoukselle esitettävät asiat. Edustajisto käsittelee uutena asiakirjana Nuorten Kotkien turvallisuusohjetta, joka tarkentaa ja päivittää käytäntöjä mm. tapahtumien turvallisuussuunnittelun ja…

Lue lisääLiittohallituksen kuulumisia 6.3. – työryhmät asetettu

”Lastenpuolustusselonteko” on tärkeä saavutus

Lapsijärjestö on tyytyväinen puolueiden yksimielisesti hyväksymään kansalliseen lapsistrategiaan ja kannustaa päättäjiä ottamaan sen toimeenpanon vakavasti. Tänään 23.2. julkistettiin ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Strategia syntyi parlamentaarisessa valmistelussa yli hallitus-oppositiorajan. Lapsijärjestö Nuoret Kotkat pitää tätä tärkeänä saavutuksena. – Minusta on kaunista ja kertoo hyvää…

Lue lisää”Lastenpuolustusselonteko” on tärkeä saavutus

Haetaan lapsia kansainväliseen Kids Got Rights -projektiin!

Kokoamme 15 lapsen oikeuksien supersankarin joukkoa kansainväliseen projektiin Huomio 8-13 -vuotiaat lapset ja heidän vanhempansa ja ohjaajansa! Kansainvälinen kattojärjestömme IFM-SEI järjestää yhdessä Nuorten Kotkien ja sisarjärjestöjemme (Arci Ragazzi, Esplais Catalans, Österreichische Kinderfreunde, Sokolske mladine, Dui-Leg og virke, Woodcraft Folk), sekä…

Lue lisääHaetaan lapsia kansainväliseen Kids Got Rights -projektiin!

Koulutustyöryhmä ja Kansainvälisyystyöryhmä kokoontuivat viime viikolla

Koulutustyöryhmä kokoontui 4.2. Koulutustyöryhmä päätti siirtää Vertsukoulutuksen ja nuorisokongressin koronavirustilanteen vuoksi pidettäväksi 21.-23. toukokuuta. Lisäksi koulutukselle sovittiin toinen vara-aika elokuulle (6.-8.8.) siltä varalta, ettei koulutusta olisi mahdollista järjestää toukokuussa. Edustajiston nuorisoedustajien Q&A Instagramissa siirtyy myös myöhemmäksi keväälle. Pyritään kuitenkin järjestämään…

Lue lisääKoulutustyöryhmä ja Kansainvälisyystyöryhmä kokoontuivat viime viikolla

Ohjaajan opas ilmastokasvatukseen julkaistu

Ohjaajan opas ilmastokasvatuksen -oppaan kansi

Liikkuvan luontoleirin ilmastokasvatusopas löytyy nyt myös Nuorten Kotkien materiaalipankista! Opukseen on leivottu runsaasti Pinskujen ja Kotkien yhteisessä ympäristökasvatushankkeessa syntynyttä ja koostettua tietoa, ideoita ja toimintavinkkejä. Suosittelemme opasta paitsi Kotkille, myös muille lasten ja nuorten vapaa-ajantoiminnan ohjaajille ja ilmastokasvatuksesta innostuneille. PDF-versio…

Lue lisääOhjaajan opas ilmastokasvatukseen julkaistu

Haku Nuorten Kotkien työryhmiin auki 19.2. saakka

Haluaisitko vaikuttaa Kotkaliiton toimintaan ja tapahtumiin? Vai kiinnostaisiko esimerkiksi toimitustyö Kotkaviestin parissa? Hae liiton työryhmiin kaudelle 2021-2023 19.2. mennessä! Tulevalla kaudella Nuorissa Kotkissa toimivat kansainvälisyystyöryhmä, koulutustyöryhmä, talous- ja järjestötyöryhmä, tapahtumatyöryhmä ja Kotkaviestin toimituskunta.  Niistä lisätietoja löydät alta. Kussakin työryhmässä toimii puheenjohtaja…

Lue lisääHaku Nuorten Kotkien työryhmiin auki 19.2. saakka