Lasten mielenterveyshaasteet, yksinäisyyden lisääntyminen sekä syrjäytyminen ovat yhteiskunnallisia ongelmia, joihin Nuorten Kotkien uusi strategia vuosille 2024-2028 pyrkii vastaamaan. Missiona on, että Nuoret Kotkat toimii yhteiskunnassa vaikuttavana kanavana lapsen äänelle. Nuoret Kotkat osallistuu koko maailman kehittämiseen lapsimyönteisemmäksi, tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.
Haluamme edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa, eli sitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus ja oikeus hyvään elämään. Yhdenvertaisuusnäkökulman esillä pitäminen on keskeinen osa vaikuttamistyötämme. Nykyisen hallitusohjelman mukaisilla sosiaalipoliittisilla toimenpiteillä lasten ja nuorten pahoinvointi tulee lisääntymään. Tällainen politiikka on ristiriidassa Nuorten Kotkien arvojen ja toiminnan kanssa.
Esimerkiksi Orpon hallituksen linjaus lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskemisesta 23 vuoteen ei ole kestävää politiikkaa.
Jälkihuolto koskee ikäryhmästä hyvin pientä osaa, mutta sille ryhmälle jota se koskee, sen merkitys on ratkaiseva. Lastensuojelun sijaishuollosta aikuistuvilla nuorilla on elämässään useita riskitekijöitä, jotka voivat johtaa syrjäytymiseen. Aikuistumisen kynnyksellä nuoret tarvitsevat tukea oman elämän aloittamiseen.
Jälkihuollon ikärajaa nostettiin 21 vuodesta 25 vuoteen vasta kolme vuotta sitten Marinin hallituksen päätöksellä, koska käytännössä oli huomattu, että tukea tarvitaan pidempään kuin 21-vuotiaaksi saakka. Kolmen vuoden aikana ei ole voitu tehdä vielä kunnollisia arvioita muutoksen vaikutuksista. Siten päätös ikärajan uudelleen laskemisesta edustaa huonoa päätöksentekoa kahdellakin eri tavalla: sen vaikutuksia ei pystytä arvioimaan, ja edestakaiset päätökset ovat kuormittavia niin palvelun piirissä oleville nuorille kuin jälkihuoltoa toteuttaville ammattilaisillekin. Tämäntyyppisessä päätöksenteossa myös lapsen oikeudet vaarannetaan helposti.
Orpon hallituksen ohjelmaan sisältyy kunnianhimoinen ja kannatettava tavoite lastensuojelun kokonaisuudistuksesta. Nuoret Kotkat pitää tärkeänä, että kokonaisuudistus toteutetaan siten, että se edistää lastensuojelun pitkäjänteistä kehittämistä, ei nyt nähtyä hätäistä säästämistä.
Lahteen kokoontunut Nuorten Kotkien edustajisto keskusteli lastensuojelusta ja muista ajankohtaisista lapsipolitiikan kysymyksistä 25.-26. marraskuuta. Edustajisto kuuli myös Lahden kaupungin kokemuksia kaupungin Skididialogi-toimintamallista jolla tähdätään lasten osallisuuden vahvistamiseen kaupungin toiminnassa ja palveluissa. Nuoret Kotkat pitää tärkeänä, että kunta- ja aluetasolla toteutetaan juuri tämänkaltaisia, lasten ja aikuisten vuoropuheluun ohjaavia aloitteita.
Hyväksytty edustajiston kokouksessa 26.11.2023