Kategoria Edunvalvonta

Kevään kuntavaalit ovat lapsivaalit

Nuorten Kotkien esite puoluekokoukseen

Seuraavat kuntavaalit pidetään 18. huhtikuuta ensi vuonna. Suomalaisessa tehtävänjaossa monet tärkeät lapsia ja perheitä koskevat päätökset tehdään juuri kunnissa – kunnanvaltuustoissa, kunnanhallituksissa ja lautakunnissa. Usein ennen kuntavaaleja paljon huomiota keskusteluissa saakin esimerkiksi palveluverkko – missä koulut, päiväkodit tai kirjastot sijaitsevat.…

Lapsijärjestöt: Koronakriisin laskua ei tule maksattaa lapsilla

Lapsijärjestöt vaativat, että lapsi- ja nuorisotyöhön kohdistuva budjettileikkaus on korjattava budjettiriihen yhteydessä. Koronakriisin keskellä valtiovarainministeriön talousarvioehdotus kohdistuu kipeästi lapsi- ja nuorisotyöhön. Valtionvarainministeriön esitys lohkaisisi järjestöjen ja kuntien nuorisotyön määrärahoista vuodelle 2021 peräti kolmanneksen, eli noin 15 miljoonaa euroa. Käytännössä näin…

Nuoret Kotkat vaikuttamassa SDP:n puoluekokouksessa

Nuorten Kotkien esite puoluekokoukseen

Nuoret Kotkat on yhteiskunnassa vaikuttava kanava lapsen äänelle. Tärkeä vaikuttamisen kanava Nuorille Kotkille ovat sen yhteistyökumppanit. Näissä merkeissä Nuoret Kotkat osallistuu myös SDP:n puoluekokoukseen Tampereella 22.-24.8.2020. Olemme jättäneet puoluekokoukselle jo aiemmin aloitteita käsiteltäväksi ja paikan päällä osallistumme vahvasti keskusteluun lapsia…

Lasten oikeus osallistua vaatii aikuisten tekoja

Malli Roger Hartin osallisuuden portaista leirimaisemassa

Lasten oikeus tulla kuulluksi ja osallistua silloin, kun heitä koskevista asioista päätetään, on yksi YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisistä määräyksistä. Lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten osaaminen, lapsivaikutusten arvioinnin kehittäminen ja kattavien kansallisten linjausten puute ovat ne haasteet, joiden kanssa on Suomessa vielä tehtävä töitä tämän oikeuden toteutumiseksi.

Lapsijärjestöt: VANUPOssa potentiaalia, mutta myös paljon korjattavaa

Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma (VANUPO) on tulevien vuosien keskeisin nuorisopolitiikkaa ohjaava asiakirja. 4.11. päättyneellä lausuntokierroksella lapsijärjestöjen verkostoon kuuluvat järjestöt antoivat lausuntonsa ohjelmaluonnoksesta. Olemme tyytyväisiä ohjelmalle valittuihin pääpainopisteisiin (Nuorten keinot ja taidot osallistumiseen ja vaikuttamiseen; Nuoren turvallisuuspääoman kasvu; Nuorten edellytykset sujuvaan arkeen)…

Edustajisto: Pidetään huolta nuorista

Viime vuosina Suomen alkoholipolitiikan yksi menestystarina on ollut, että nuorten humalajuominen on pitkään vähentynyt ja kokeilut alkoholin kanssa siirtyneet myöhemmäksi. Hyvän kehityksen taustalla on ollut nuorisokulttuurin muutos, jota valtiovalta tuki vastuullisella alkoholipolitiikalla. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman tuoreen Nuorten terveystapatutkimuksen (2019)…

Turvataan Euroopan neuvoston nuorisotoiminta!

Avoin kirje Julkaisuvapaa heti Helsinki 16.5.2019 Toimitusministeristön ulkoministeri Timo Soini Suurlähettiläs Satu Mattila-Budich, Suomen Euroopan Neuvoston edustuston päällikkö Hallitusneuvottelujen ”Suomi kokoaan suurempi maailmalla” -työryhmä Turvataan Euroopan neuvoston nuorisotoiminta! Euroopan neuvoston ministerikokouksen osallistujat saapuvat tänään Helsinkiin – Nuorten Kotkien puolesta toivotan…