Kategoria Vanhat

Nuorten Kotkien tervehdys SDP:n puoluevaltuuston kokoukselle

Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät puoluevaltuuston edustajat Monessa kaupungissa ja kunnassa eriarvoistumisen kehitys on niin huimaa, ettei meinaa perässä pysyä. Me eletään ajassa, jolloin eivät pelkästään talouskysymykset nouse esiin, vaan myös arvokysymykset. Puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi jo puheessaan kotikaupungissani Espoossa jaettavan…

Kuperkeikka medioissa

Kuperkeikan tapahtumista ja suunnitelmista Pirkanmaalla voit kuunnella lisää Classic-radiossa julkaistussa haastattelussa 

Nuorisofoorumi menossa Mikkelissä!

Nuorisofoorumissa Mikkelin Paukkulassa on juuri käyty mielenkintoinen paneelikeskustelu lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksista. Nuoret olivat valmistautuneet paneeliin ja esittivät kysymyksiä asiantuntijavieraillemme. Kiitoksia Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, Mikkelin nuorisovaltuuston puheenjohtaja Roosa Parkkinen sekä Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Satu Taavitsainen. Lisäksi paneelissa oli mukana Nuorten Kotkien…

Tyttöjen aseman parantaminen vie kehitystä harppauksin eteenpäin

11.10 vietettiin kansainvälistä Tyttöjen Päivää. Tytöt ansaitsevat aivan oman päivän, sillä juuri tytöt ja nuoret naiset ovat edelleen kaikista haavoittuvaisimmassa asemassa monessa maailman kolkassa. Tytöt kohtaavat järjestelmällistä syrjintää ja väkivaltaa eikä heillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Kahden tyttären äitinä…

Kotkapäivät Ahvenanmaalla 17. – 18.5.2014

Viisi bussia suuntasi niin idästä, keskeltä Suomea kuin etelästä Kotkapäivien viettoon Ahvenanmaalle. 250 nuorta kotkaa vietti kesäisen viikonlopun urheillen ja tutustuen Ahvenanmaan historiaan ja kulttuuriin. Matkalla järjestettiin pienimuotoista ruotsin kielikylpyä eli seurustelu tapahtui molemmilla kotimaisilla kielillä. Ohjelmassa oli vierailu Kastelholman…

Nuoret Kotkat kannustaa miehiä varhaiskasvatusalalle

Nuoret Kotkat haluaa nostaa miesvarhaiskasvattajien positiivista merkitystä julkiseen keskusteluun ja olla mukana muuttamassa stereotyyppisiä näkemyksiä miesvarhaiskasvattajista. Nuoret Kotkat kannustaa miehiä opiskelemaan ja työllistymään varhaiskasvatusalalle sekä olemaan ylpeitä ammatinvalinnastaan. Monilla naisvaltaisilla työaloilla koetaan, että miehet tuovat työyhteisöön tasapainoa. On todettu, että…