Kuuluuko kunnassa lapsen ääni? Tavoitteemme kuntavaaleissa

Nuorten Kotkien esite puoluekokoukseen

Monet tärkeät lapsia ja perheitä koskevat päätökset tehdään juuri kunnissa. Nuoret Kotkat haluaa osaltaan tuoda kuntavaalikeskusteluun seuraavat teemat: Varhaiskasvatuksessa on lisättävä myönteistä erityiskohtelua alueellisten hyvinvointierojen kaventamiseksi – jos päiväkoti toimii alueella jossa on paljon huono-osaisuutta, se tarvitsee enemmän resursseja Laadukas esiopetus lisää koulutuksen tasa-arvoa, ehkäisee syrjäytymistä ja takaa myös hyvän perustan koulun aloittamiselle Ei jätetä […]

Jatka lukemista


Lapsijärjestöt: Suomen malli tuo tasa-arvoa harrastustoimintaan, mutta vaatii vielä viilausta

Harrastamisen Suomen mallin pilotointi kunnissa on käynnistynyt. Tavoitteena on tarjota kaikille koululaisille vähintään yksi mielekäs, maksuton harrastus. Valtakunnallisten lapsijärjestöjen mukaan malli on kannatettava ja tasa-arvoa edistävä lisä lasten ja nuorten vapaa-ajantoimintaan, mutta sen käytännön toteutus on vielä yskinyt kuntakohtaisesti. Valtakunnallisen harrastamisen Suomen mallin pilotointi kunnissa on käynnistynyt. Kyseessä on nykyisen hallituksen yksi tärkeimmistä lasten ja […]

Jatka lukemista


Uudet asiakirjat ohjaamaan toimintaa ja turvallisuutta, Toivonen ja Hakamäki jatkokaudelle

Nuorten Kotkien edustajisto piti sääntöjen mukaisen kevätkokouksensa lauantaina 27.3.. Kokous pidettiin pääosin etäyhteyksin, vain kokouksen puheenjohtajien ja sihteerien istuessa samoissa tiloissa Helsingin Allianssi-talolla. Koska kyse oli vuosien 2021 ja 2022 edustajistokokoonpanon ensimmäisestä kokouksesta, päivä alkoi edustajiston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinnalla. Tehtäviä aiemminkin hoitaneet saivat yksimielisen luottamuksen jatkokaudelle, eli puheenjohtajaksi valittiin Petra Toivonen Helsingin piiristä ja […]

Jatka lukemista


Edustajisto: Korona vaarantaa lapsen oikeudet – tilanteen korjaaminen oltava kehysriihen kärkitavoite

Nuoret Kotkat tukee lapsistrategian koronatyöryhmän raportissa esitettyjä toimenpiteitä koronakriisin lapsille ja nuorille aiheuttamien haittojen ehkäisemiseksi. Nuoret Kotkat katsoo, että nämä linjaukset tulee huomioida huhtikuussa pidettävässä kehysriihessä pohjana seuraavien vuosien lapsi- ja perhepolitiikalle Suomessa.  Lapsistrategian koronatyöryhmän tammikuussa julkaistun raportin keskeinen havainto on, että koronapandemialla on jo ollut suuri vaikutus lapsen oikeuksien toteutumiseen niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. […]

Jatka lukemista


Liittohallituksen kuulumisia 6.3. – työryhmät asetettu

Liittohallitus piti etäkokouksensa lauantaina 6.3. mittavan asialistan äärellä. Käsittelyssä olivat muun muassa vuoden 2020 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä edustajiston 27.3. pidettävälle kevätkokoukselle esitettävät asiat. Edustajisto käsittelee uutena asiakirjana Nuorten Kotkien turvallisuusohjetta, joka tarkentaa ja päivittää käytäntöjä mm. tapahtumien turvallisuussuunnittelun ja ongelmatilanteisiin puuttumisen osalta. Edustajistolle päätettiin esittää myös liiton sääntöjen muuttamista sekä vaihtoehtoisten mallisääntöjen tuomista tarjolle […]

Jatka lukemista


“Lastenpuolustusselonteko” on tärkeä saavutus

Lapsijärjestö on tyytyväinen puolueiden yksimielisesti hyväksymään kansalliseen lapsistrategiaan ja kannustaa päättäjiä ottamaan sen toimeenpanon vakavasti. Tänään 23.2. julkistettiin ensimmäinen kansallinen lapsistrategia. Strategia syntyi parlamentaarisessa valmistelussa yli hallitus-oppositiorajan. Lapsijärjestö Nuoret Kotkat pitää tätä tärkeänä saavutuksena. – Minusta on kaunista ja kertoo hyvää Suomesta, että juuri lapsipolitiikka nostettiin nyt vaikkapa maanpuolustuksen rinnalle sellaiseksi asiaksi, josta nähtiin tavoittelemisen arvoiseksi etsiä […]

Jatka lukemista


Haetaan lapsia kansainväliseen Kids Got Rights -projektiin!

Kokoamme 15 lapsen oikeuksien supersankarin joukkoa kansainväliseen projektiin Huomio 8-13 -vuotiaat lapset ja heidän vanhempansa ja ohjaajansa! Kansainvälinen kattojärjestömme IFM-SEI järjestää yhdessä Nuorten Kotkien ja sisarjärjestöjemme (Arci Ragazzi, Esplais Catalans, Österreichische Kinderfreunde, Sokolske mladine, Dui-Leg og virke, Woodcraft Folk), sekä Barcelonan yliopiston kanssa. Vuoden 2022 loppukesään kestävän lapsen oikeuksia lapsilähtöisesti edistävän projektin. Jokaisesta maasta valitaan […]

Jatka lukemista


Koulutustyöryhmä ja Kansainvälisyystyöryhmä kokoontuivat viime viikolla

Koulutustyöryhmä kokoontui 4.2. Koulutustyöryhmä päätti siirtää Vertsukoulutuksen ja nuorisokongressin koronavirustilanteen vuoksi pidettäväksi 21.-23. toukokuuta. Lisäksi koulutukselle sovittiin toinen vara-aika elokuulle (6.-8.8.) siltä varalta, ettei koulutusta olisi mahdollista järjestää toukokuussa. Edustajiston nuorisoedustajien Q&A Instagramissa siirtyy myös myöhemmäksi keväälle. Pyritään kuitenkin järjestämään ennen sitä vertsulive instagramissa. Lisäksi koulutustyöryhmässä keskusteltiin liiton järjestämän YouTube -koulutuksen ajankohdasta, mahdollisuudesta syksystä alkaen […]

Jatka lukemista


Tutustu uuteen yhteiseen tapahtumakalenteriin!

Tapahtumakalenteri avattuna Oulun lastenjuhlien kohdalta

Nuoretkotkat.fi -sivustolle on nyt avattu uusi, yhteinen tapahtumakalenteri. Kalenterin kautta on nyt mahdollista tutustua koko Kotka-toiminnan monipuoliseen kirjoon eri puolilla Suomea – löytyisikö vaikkapa kesälle aivan uusi leiripaikka tai retkikohde? Aivan kaikki toiminta ei kalenterissa vielä valitettavasti ole – mm. kerhot puuttuvat toistaiseksi joukosta. Ja erityisesti korona-aikana on hyvä muistaa että muutoksia voi tulla – […]

Jatka lukemista


Koronatilanne vaikuttaa Nuorten Kotkien toimintaan

Lapsen kädet tietokoneella, tietokoneen ruudulla Nuorten Kotkien logo

Koronavirusepidemian kasvu on Suomessa taittunut, mutta vaara ei ole ohi. Kaikilta suomalaisilta vaaditaan edelleen malttia ja varovaisuutta, etteivät tartunnat jälleen pääse ryöpsähtämään. Samaan aikaan lasten ja nuorten tarve turvalliseen harrastustoimintaan ei tietenkään ole kadonnut mihinkään. Nuoret Kotkat järjestää toimintaa – mm. kerhoja ja leirejä – silloin, kun se oman turvallisuusarviomme ja alueellisten viranomaisohjeiden mukaan on […]

Jatka lukemista