Nuoret Kotkat kannattaa lapsistrategian tekemistä

Lasten oikeuksien toteutuminen on kiinni aikuisista.

Lasten ja lapsiperheiden asioiden kokonaisvaltaisen tarkastelun pohjaksi tarvitaan lapsen oikeuksiin perustuva kansallinen lapsistrategia. Nuorten Kotkien Keskusliitto kannattaa lapsi- ja perhejärjestöjen esitystä lapsistrategian laatimisesta. Lapsistrategia ohjaisi valtionhallinnon, kuntien ja maakuntien lapsia ja perheitä koskevaa päätöksentekoa ja toimintaa. Se sitouttaisi myös järjestöjä, seurakuntia, yksityistä sektoria ja muita toimijoita yhteisiin lapsen oikeuksien edistämisen tavoitteisiin.

Lasten oikeuksien sopimus on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1991. Se on keskeisin lapsen oikeuksia koskeva ihmisoikeussopimus ja velvoittaa viranomaisia noudattamaan ja täytäntöönpanemaan sopimusta aktiivisesti. Silti Suomessa ei tällä hetkellä ole yhtenäistä toimintapolitiikkaa lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanoa varten.

Lasten oikeuksien toteutuminen edellyttää niiden tekemistä tunnetuksi sekä uudistusten, lakien ja leikkausten lapsivaikutusten arvioimista. Lapsistrategia pitäisi esillä lapsen oikeuksien sopimuksen tärkeyttä ja sen jatkuvaa täytäntöönpanoa. Lasten oikeuksia pitää toteuttaa joka päivä lasten arjessa ja lapsia koskevassa päätöksenteossa.

Lisätietoa lapsistrategiasta Lastensuojelun Keskusliiton sivulla.