Nuoret Kotkat

Nuorten Kotkien toiminta perustuu mukana olevien aikuisten vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoisten toimijoiden monipuolinen ammatillinen kokemus ja toimintaan osallistuvien laaja ikäjakauma on toiminnan vahvuus.

Nuorten Kotkien perustarkoituksena on:

  • Tukea lasten ja nuorten kasvua itsenäisiksi, elämänmyönteisiksi ja tasapainoisiksi aikuisiksi sekä yhteistyökykyisiksi, aktiivisiksi ja vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi
  • Antaa arvomaailman johon kuuluvat tasa-arvo, demokratia, kansainvälisyys, oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja yhteisöllisyys
  • Kotkatoiminnassa lapset toimivat ryhmissä, joissa kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa. Jokaisen mielipidettä kuunnellaan ja se on tärkeä, eikä ketään kiusata
  • Lapsen oikeuksien puolustaminen Suomessa ja kansainvälisesti

 

Päätöksenteko

Organisaatio

 

TOIMINTAMUODOT

Nuoret Kotkat järjestää monipuolista toimintaa ympäri Suomea. Suurin osa toiminnasta on paikallisella tasolla, mutta toimintaa on myös valtakunnallisesti ja kansainvälisellä tasolla. Nuorilla Kotkilla on muun muassa:

  • Kerhotoimintaa

On erilaisia kerhoja. Yleisin muoto on, että kerho kokoontuu kerran viikossa ja toiminta vaihtelee illoittain. On myös tiettyyn teemaan (esim. käden taidot, kokki, retket) keskittyviä kerhoja.

  • Leiri- ja retkitoimintaa

Leirejä (yleensä 3-7 vrk) järjestetään koulujen lomajaksoilla kesällä, syksyllä, talvella ja pääsiäisen aikaan eri puolilla Suomea. Muina aikoina järjestetään viikonloppuleirejä. Retkiä järjestetään esimerkiksi luontoon, kylpylöihin, huvipuistoihin, teatteriin, konsertteihin ja paloasemille.

  • Koulutustoimintaa

Nuorille (13–17 v.) järjestetään omaa koulutusta, jonka tavoitteena on kouluttaa heistä ohjaajia kerhoihin, leireille ja muihin tapahtumiin. Osana koulutusta on aikuisen ohjaajan apuna toimiminen kerhossa ja leireillä. Koulutus kestää 2-3 vuotta.

Aikuisille ohjaajille järjestetään vuosittain omia kursseja.

Luottamushenkilöille ja työntekijöille on valtakunnallisia kursseja.

  • Kulttuuri- ja luontotapahtumia

Kerran vuodessa järjestetään valtakunnalliset Kotkapäivät keväällä ja Kotkakuntotapahtuma syksyllä. Monet piirijärjestöt järjestävät myös omia alueellisia kulttuuri- ja luontotapahtumia.

  • Kansainvälisiä leirejä ja seminaareja

Kesäisin järjestetään matkoja sisarjärjestöjen kansainvälisille leireille. Viime vuosina on leireilty mm. Itävallassa, Liettuassa, Englannissa, Chilessä.

Varsinkin nuorille ohjaajille on kansainvälisiä seminaareja lähes kuukausittain tarjolla. Niissä käsitellään kasvatusasioita ja lasten oikeuksia.

  • Etujärjestötoimintaa

Nuoret Kotkat on lasten toimintajärjestö ja lasten oikeuksien puolesta toimiva etujärjestö. Lisätietoja etujärjestötoiminnasta löydät täältä.

Jaa sosiaalisessa mediassa: